Mainos

Motoristien kuolonkolarit kasvussa

Merkittävin yksittäinen syy moottoripyöräturmiin on ylinopeus. Muita altistavia tekjöitä ovat muun muassa päihtymys ja vähäinen ajokokemus.

Kuolemaan johtaneet moottoripyöräonnettomuudet ovat lisääntyneet tuntuvasti viime vuosina.

Tänä vuonna moottoripyöräonnettomuuksissa kuoli syyskuun loppuun mennessä 30 ihmistä. Se on seitsemän ihmistä enemmän kuin toissavuonna yhteensä.

Pidemmällä aikavälillä kehitys on tätäkin synkempi. Tuoreen tutkimuksen mukaan vuosina 1992-2003 yli 500-kuutioisilla pyörillä ajaneiden onnettomuudet 2,5-kertaistuivat. Lähes aina kuljettajana oli mies.

Onnettomuuksien räjähdysmäistä kasvua selittää pyörien koon suureneminen ja pyöräkannan kasvu.

- Tietysti voi ajatella, että se on tämmöinen muoti-ilmiö, se ei varmaankaan ole mikään suomalainen ilmiö, eikä hetkellinen ilmiö. Ihan samanlaisia tuloksia on naapurimaasta Ruotsista. Yhä useammat jo varttuneempaan ikään ehtineet toteuttavat tätä harrastusta ajamalla moottoripyörällä, kertoo Turun yliopiston dosentti Esko Keskinen MTV3:n uutisille.

Turun yliopiston psykologian laitoksella tehty tutkimus pohjaa vuosien liikennevahinkotilastoihin ja tutkijalautakuntaraportteihin.

(MTV3)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.