Motoristeille vaaralliset asvalttisaumat korjataan

Liukkaat asvalttipaikkaukset olivat ilmeisesti osasyynä kahteen maanantaina sattuneeseen liikenneturmaan. Korjaustöiden on tarkoitus valmistua viimeistään huomisaamuna.

Moottoripyöräilijöille erityisen vaarallisiksi osoittautuneet liukkaat asvaltinpaikkaussaumat karhennetaan valtatie 3:lla Helsingin ja Riihimäen välillä kumpaankin suuntaan. Karhennus tehdään ensin pohjoiseen vievälle ajoradalle. Sille on asetettu liukkaudesta varoittavat merkit, ja korjaustyön ajan tiellä on alennettu nopeusrajoitus.

Pohjoisen toinen ajokaista on suljettu työalueen kohdalla Klaukkalan liittymän ja Hyvinkään pohjoisen liittymän välillä.

Eilen aloitettu työ pyritään saamaan valmiiksi huomisaamuun mennessä, jotta se ei haittaisi juhannuksen menoliikennettä.

Liukkaita asvalttipaikkauksia on pidetty osasyynä Hämeenlinnanväylällä maanantaina sattuneisiin kahteen moottoripyöräonnettomuuteen, joista toisessa kuoli yksi ihminen. Kuolemaan johtanut onnettomuus sattui lähellä Klaukkalan liittymää noin puoli kilometriä Nurmijärven suuntaan.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat