Motörheadin Lemmy pelaa jouluna kasinoilla

- Jouluna on syntymäpäiväni, mutta "so what". En vietä joulua, paitsi matkustamalla Las Vegasiin, pelaamaan kasinoilla, Motörheadin Lemmy kertoo.

Lemmy Kilmister täyttää jouluaattona 66 vuotta. Viikonloppuna Tampereella ja Helsingissä nähtyjen Motörheadin keikkojen perusteella legendassa on yhä potkua. Bändi soitti perushyvät keikat. Helsingissä kiertueen päättymistä juhlisti Killed By Death -biisissä laulamassa pyörähtänyt Michael Monroe.

Lemmyn mielestä Monroe on yksi tämän päivän rockin parhaista tyypeistä:

- Michael on kokenut paljon vaikeuksia ja selvinnyt niistä. Tapasimme Lontoossa Classic Rock -lehden palkintogaalassa., jossa hänet palkittiin vuoden parhaasta levystä. Minut palkittiin vuoden parhaasta DVD:stä, Lemmy-elokuvasta. Tunsin hänet jo, kun hän ensi kertaa muutti Lontooseen, Hanoi Rocksin kanssa vuosia sitten. Hän oli aina kovin kaunis, ja se taisikin olla hänen ongelmansa aikoinaan, sillä Hanoi Rocks päätyi nopeasti monenlaisiin vaikeuksiin. He saivat liikaa liian nopeasti. Kuin New York Dolls, mutta Suomesta.

Joulunvietto kasinoilla selittyy Lemmyn mieltymyksellä rahapeleihin.

- En osaa selittää sitä, mutta kaipa olen huonon sukupolven kasvatti. Nuorena hengailimme biljardihalleissa pahanteossa. En silti usko, että se oli sen pahempaa kuin, että nykysukupolvi tappaa itsensä lenkkeilemällä. Los Angelesissa väki juoksee ylös jyrkkiä mäkiä. Olen usein sanonut, että jos näen yhdenkin lenkkeilijän hymyilevän juostessaan, minäkin alan lenkkeillä.

- Kasvoin hylkiöiden tekemän musiikin tahdissa. Sitä tekivät tyypit, jotka eivät sopineet kuvaan. Heille ainoa vaihtoehto oli ryhtyä muusikoiksi ja luoda omat kuvionsa. Little Richard. Mikä sankari. Musta ja homo, Maconissa, Georgiassa, 1950-luvulla. Älkää naurattako! Ja arvatkaa mitä kaikkea hän joutui kokemaan! Laulamassa ohuine viiksineen ja korkeine kampauksineen sillä äänellä! Hän oli sekopää. Rakastan luovia sekopäitä. He ovat maailman parhaita ihmisiä. Jerry Lee Lewis tanssimassa pianollaan. Olemme kaikki hulluja tällä alalla.

Lue myös:

    Uusimmat