Mosulin katutaisteluissa siviiliuhreja

Irakin poliisi ja kapinalliset ovat ottaneet yhteen tulitaisteluissa Mosulissa Pohjois-Irakissa.

Ainakin 14 ihmistä on saanut surmansa ja 48 ihmistä on haavoittunut taisteluissa eri puolilla Mosulia, sairaalalähteet ja viranomaiset kertoivat.

Silminnäkijöiden mukaan taistelu alkoi, kun poliisi ampui kohti kapinallisia, jotka vastasivat tuleen kranaatein. Alueella kuului lisäksi viisi tai kuusi äänekästä räjähdystä.

Aamupäivällä alkaneet yhteenotot levisivät iltapäivän kuluessa koko kaupunkiin.

Sairaalalähteet kertoivat useimpien uhrien olevan siviilejä.

Mosulin yhteenotoissa kuoli myös Norjassa asuvan irakilaissyntyisen mullah Krekarin veli Khalid Sido. Krekar on yksi radikaalin Ansar al-Islam -järjestön perustajista.

Irakilaisviranomaisten mukaan Sido kuoli kapinallisten ja Yhdysvaltain armeijan välisissä taisteluissa Jarmukin lähiössä.

Amerikkalaiset eivät kuitenkaan toistaiseksi ole vahvistaneet sitä, että Yhdysvaltain armeija olisi osallistunut Mosulin taisteluihin.

Irakin kolmanneksi suurin kaupunki Mosul on ollut viimeisen vuoden aikana toistuvasti väkivaltaisuuksien näyttämönä. Viimeisin veriteko sattui viime viikolla, jolloin paikallisen poliisiaseman edustalle sijoitettu autopommi tappoi viisi ihmistä.

(MTV3-STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat