Moskovan räjähdys: Terroria vai traaginen onnettomuus?

Moskovan eilisessä kerrostaloräjähdyksessä kuoli ainakin 82 ihmistä. Terrori-iskuepäilyjen ohella viranomaiset selvittävät vaihtoehtoa, jonka mukaan rakennuksen alakerran kauppaan jätetyt räjähteet olisivat räjähtäneet vahingossa. Venäjän ydinvoimaloiden turvallisuustoimia on kuitenkin varmuuden vuoksi kiristetty.

Moskovan pommiräjähdys

Pääministeri Vladimir Putin sanoi tänään, ettei vielä ole varmuutta siitä, oliko kyseessä terrori-isku. -Jos kyseessä oli terrori-isku, meillä on vastassamme ovela, häikäilemätön, petollinen ja verenhimoinen vastustaja, Putin sanoi televisiossa. Toinen vaihtoehto on hänen mukaansa räjähteiden huolimaton käsittely. Putin kertoi keskustelleensa presidentti Boris Jeltsinin kanssa räjähdyksestä, ja ensi maanantai päätettiin julistaa yleiseksi surupäiväksi.

Moskovan kaupunginjohtaja Juri Luzhkov sanoi aiemmin tänään, että on "täysin selvää", että räjähdys oli terrori-isku.
-Tämä ei enää ole teoriaa vaan asia on täysin selvä, Luzhkov sanoi RIA-uutistoimiston mukaan tavattuaan Putinin.

Venäjän hallitus on sopinut turvatoimien lisäämisestä viimeaikaisten tapahtumien vuoksi. Parin viikon sisällä Venäjällä on äskeisen kerrostalon räjähdyksen lisäksi räjähtänyt pommi moskovalaisessa ostoskeskuksessa ja pommi kerrostalossa Dagestanissa.

Tuskin enää eloonjääneitä

Pelastustöitä on tänään jatkettu siitä huolimatta, että toiveet eloonjääneiden löytymisestä alkavat olla erittäin pienet. Raunioista ei ole löydetty ketään hengissä vuorokauteen. Hätätilaministeriön edustajan mukaan pelastustyöntekijät olivat aamuun mennessä käyneet läpi suurimman osan raunioista. Jopa neljänkymmenen ihmisen arveltiin silti olevan yhä sortuneen rakennuksen alla.

Räjähdys tuhosi täysin 60 huoneistoa. Venäläisviranomaiset alkoivat eilisiltana vakuuttua siitä, että ensi alkuun kaasuonnettomuudeksi arveltu räjähdys oli terrori-isku. Tänään räjähdyspaikalla käynyt Juri Luzhkov kertoi, että räjähdys oli tapahtunut yhdeksänkerroksisen talon pohjakerroksen huoneistossa, jonka yksityinen yritys oli vuokrannut.

Venäjän turvallisuuspalvelun FSB:n mukaan räjähdyksen aiheutti voimakas räjähdysaine. Pommi-iskuun viittasi venäläisen uutistoimiston Interfaxin saama nimetön puhelinsoitto, jossa räjähdys kytkettiin Venäjän sotilastoimiin Pohjois-Kaukasuksella.
(STT-Reuters-AFP-Itar-Tass)
Outi Parikka raportoi Huomenta Suomelle pelastustöiden jatkumisesta. (1:11)

Lue myös:

    Uusimmat