Mopopoika pakeni poliisia turhaan

16-vuotias poika leikki mopollaan Nummen koulun pihalla illalla kello 22.00 aikaan. Poika suditteli ja pyöritteli mopoaan kunnes kaatui, Hämeenlinnan poliisi kertoo..

Havaittuaan paikalle sattumalta tulleen poliisin poika lähti mopolla karkuun pitkin pyöräteitä. Poliisit lähtivät perään pysäytysvalot kytkettynä. Niistä mopoilija ei välittänyt mitään. Poika ajeli kapeilla teillä näkyvyyttä rajoittavista pensaista huolimatta vauhdikkaasti useamman risteyksen ohi kovalla vauhdilla.

Poika tavoitettiin kotoaan noin kilometrin päästä. Syyksi karkuun lähtemiseen poika kertoi poliiseille, että luuli saavansa sakot kaatumisesta koulun pihalla. Poliisit olisivat kyllä jututtaneet poikaa ja nuhdelleet koulun pihalla pyörittelystä, mutta sakkoa ei siitä olisi tullut.

Sen sijaan pakeneminen toi sakot ja mopokortti meni vakavasta piittaamattomuudesta.

- Taas kerran osoitus siitä, ettei karkuun ajaminen kannata, sillä ensinnäkin vaarantaa itsensä ja muut. Toiseksi menettää varmuudella ajokorttinsa, ylikonstaapeli Ilkka Iivari Hämeenlinnan poliisista kertoo. - Karkuun ajaminen ei yleensä vielä onnistu, joten miettikää hyvät pojat mitä teette.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat