Moottorisahamies riehui syrjäisellä pihalla umpihumalassa

Vahvasti päihtynyt moottorisahamies ehti syyllistyä lyhyessä ajassa tukkuun rikoksia eilisiltana Siilinjärvellä. Mies ajoi pakettiautolla varsin syrjäisellä seudulla sijaitsevan asunto-osakeyhtiön pihaan ja ryhtyi kaatamaan pihapuita mukanaan tuomallaan moottorisahalla.

Paikalle tulleille poliiseille mies sanoi olevansa asunto-osakeyhtiön puheenjohtaja ja kaatelevansa puita tässä ominaisuudessa. Mies olikin joskus omistanut talosta asunto-osakkeen ja asunut siellä. Mutta kaikki tuo oli taakse jäänyttä.

Miehen puhallettua alkometriin 2,25 promillen lukemat alkoi dominoefektimäinen rikosten kasaantuminen miehen tilille. Törkeän rattijuopumusepäilyn lisäksi poliisi katsoi humalikon syyllistyneen lievään vahingontekoon, sillä hän ehti kaataa pihalta pienen kuusen ennen tapaamistaan virkavallan kanssa.

Kiinniottoa mies vastusti raivokkaasti, ja poliisi väänsi hänen kätensä rautoihin. Tästä seurasi epäily haitanteosta virkamiehelle.

Laittomasta uhkauksesta syntyi epäily jo aiemmin, sillä mies uhkaili paikalla olleita kahta talon asukasta. Kaiken huipuksi miehen pakettiauto ilmeni katsastamattomaksi - ajoneuvorikkomusepäily oli valmis.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat