Moottoripyöräkolareiden määrä rajussa kasvussa

Moottoripyöräkolarit ovat lisääntyneet huimasti viime vuosina.

Viiden viime vuoden aikana moottoripyörien määrät liikenteessä ovat yli kaksinkertaistuneet. Samalla myös moottoripyöräkolareiden määrä on kasvanut vuodessa yli 200 onnettomuudella.

Myös kuolemaan johtaneiden onnettomuuksien määrä on nousussa. Esimerkiksi viime vuonna menehtyi 30 motoristia.

Yleisin syy onnettomuuksiin on kuljettajien kokemattomuus.

- Hankitaan entistäkin tehokkaampia pyöriä ja luulisin, että tehot suhteessa taitoon eivät ole ajan tasalla. Jos vauhti alkaa olla 200 ja yli, niin kyllähän siinä suurin vastuu siirretään pyörän selästä jollekin muulle eli vieritetään sitä vastuuta kanssaliikkujille. Se on minusta huolestuttava piirre. Jos ei vaikka itsestä välittäisikään, niin välitettäisiin edes muista liikkujista, toteaa vanhempi konstaapeli Mika Heikkinen Oulun liikkuvasta poliisista.

Arviolta yli puolet onnettomuuksista menee saman kaavan mukaan.

- Tyypillisin on ulosajautuminen eli kaarre tai jarrutus menee liian pitkäksi, Heikkinen sanoo.

Moottoripyöräkolareiden määrän kasvuun vaikuttaa myös se, että moottoripyöräilyn ajokausi on pidentynyt. Nyt kahdella pyörällä liikutaan paikoin jo puolet vuodesta.

Lue myös:

    Uusimmat