Moottoripyöräilyn turvallisuus parantunut selvästi

Uhkarohkea ajotyyli aiheuttaa suuren osan onnettomuuksista. Useat motoristit haluaisivatkin kitkeä temppuilun pois yleisiltä teiltä.

Kesän alku on sujunut motoristien osalta selvästi viime vuotta paremmin. Heinäkuun puoliväliin mennessä moottoripyöräilijöille oli ennakkotietojen mukaan sattunut kuolemaan johtaneita onnettomuuksia noin puolet vähemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan.

Viime vuonna heinäkuun puoleenväliin mennessä oli liikenneturmissa kuollut 16 motoristia, kun tänä vuonna vastaava luku on seitsemän.

- Totta kai jokainen kuollut on liikaa, mutta silti voidaan sanoa, että merkittävää parannusta on tapahtunut. Ehkä motoristit ovat skarpanneet, sanoo Suomen motoristit ry:n (SMOTO) koulutusvastaava Jarmo Jokilampi.

Ennakkotietojen valossa onnettomuustilanne on parempi kuin vuosiin. Esimerkiksi vuosina 2003 ja 2004 oli kuolemaan johtaneita moottoripyöräonnettomuuksia sattunut heinäkuun puoliväliin mennessä kymmenen. Koko kauden aikana onnettomuuksissa kuoli Suomessa 21 motoristia. Lisäksi vuonna 2004 yksi suomalaismotoristi kuoli onnettomuudessa Skotlannissa. Viime vuonna kuolleita oli peräti 30.

Viime vuoden poikkeuksellisen synkät onnettomuusluvut puhuttivat kovasti myös motoristeja. Jokilampi kertoo saaneensa loppukesästä lukuisia huolestuneita yhteydenottoja.

- Rivimotoristeja soitti, ja he kertoivat huolensa siitä, että kohta ei moottoripyörällä uskalla enää ajaa, kun ilmapiiri tuntuu niin moottoripyörävastaiselta.

Jokilammen mukaan moottoripyöräily on nykyään merkittävästi turvallisempi laji kuin vaikkapa parikymmentä vuotta sitten. Motoristeja on Suomessa nyt 160 000, ja harrastajamäärät kasvavat noin 10 000:n vuosivauhdilla.

- Raadollisesti ajatellen tämän pitäisi tarkoittaa, että myös onnettomuuksien määrän pitäisi kasvaa. Turmien määrä on kuitenkin suhteellisesti vähentynyt.

Temppuilu pois liikenteestä

Poliisin silmin katsottuna moottoripyöräkesä vuosimallia 2006 näyttää kaksijakoiselta. Vakavien onnettomuuksien määrän vähentyminen miellyttää, mutta räikeät väärinkäytökset eivät.

Ylikomisario Marko Törmänen Oulun liikkuvasta poliisista kertoo, että pienen marginaaliryhmän koviin ylinopeuksiin ja häiriökäyttäytymiseen on pitänyt puuttua alkukesästä viikoittain.

- Liikenteessä keulitaan, kiihdytetään voimakkaasti ja ajetaan todella kovia ylinopeuksia, Törmänen sanoo, mutta täsmentää, että kaahaajat eivät edusta isoa osaa motoristeista.

Hänen mukaansa kaahailu on näkynyt tänä kesänä myös muussa liikenteessä.

Niin sanotusta bomber-tyylisestä liikenteessä taiteilusta on alkukesän aikana kirjoitettu sakkoja viikoittain. Sen kummemmin Törmänen kuin Jokilampikaan ei tuomitse moottoripyörällä tapahtuvaa taitoajoa, mutta yleiseen liikenteeseen se ei kuulu.

- Kaistojen väliin se ei yksinkertaisesti sovi. Valtaosa 160 000 motoristista tahtoisi kitkeä älyttömyydet pois liikenteestä, Jokilampi painottaa.

Viime vuoden onnettomuustapauksista puolenkymmentä oli selitettävissä uhkarohkealla ajotyylillä.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat