Moottorikelkkojen päästöt saastuttavat pahasti

Moottorikelkka saastuttaa aiemmin tiedettyä enemmän, kirjoittaa sanomalehti Kaleva tänään. Maatalousteknologian tutkimus MTT raportoi, että esimerkiksi tunnin ajo moottorikelkalla saastuttaa saman verran kuin 20 000 kilometrin ajo nykyaikaisella henkilöautolla.

Diplomi-Insinööri Esa Elonen kertoi Radio Novan haastattelussa, että moottorikelkkojen halpa kaksitahtimoottorirakenne on syypää huimiin päästöihin.

- Saasteettomaksi ei kaksitahtimoottoreita saada millään. Helpoin tapa, jolla päästöjä saadaan hieman vähennettyä on tietysti jälkikäsittely eli katalysaattori. Moottoriteknisiä keinoja kaksitahtimoottorin päästöjen vähentämiseen on mm. suorasuihkutus, jolla päästään jo aika pieniin päästöihin. Suorasuihkutus on kuitenkin tekniikkana vielä keskeneräinen, Elonen toteaa. Kelkkojen moottoreiden rakennemuutoksia rajoittaa kuitenkin kalleus.

Suomessa on noin 90 000 moottorikelkkaa. Kelkkojen myynti on kasvanut viime vuoteen verrattuna lähes kolmanneksen.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat