Montenegrossa äänestetty vaisusti

Mielipidetutkimukset ennustivat istuvan pääministerin vaaliliitolle noin 45 prosenttia äänistä.

Montenegron pääministeri Milo Djukanovic odottaa voittoa maan ensimmäisissä parlamenttivaaleissa itsenäistymisen jälkeen. Keskusta-vasemmiston vaaliliitto oli hänen arvionsa mukaan saamassa riittävän enemmistön, jotta se voi muodostaa yksin hallituksen.

Mielipidetutkimukset ennustivat vaaliliitolle noin 45 prosenttia äänistä. Liittouma on luvannut viedä maan pikaisesti EU:n ja sotilasliitto Naton jäseniksi.

- Meidän täytyy pitää yllä sijoittajien kiinnostus. Ilman sitä talous kehittyy hitaammin. Tarvitsemme jatkuvuutta, jotta Montenegron eurooppalaistuminen turvataan, Djukanovic muistutti.

15 vuotta vallassa

Sosialistien johtama pääoppositioryhmittymä vastusti Montenegron itsenäisyyttä toukokuun kansanäänestyksessä ja ajaa nyt suhteiden tiivistämistä Serbiaan. Liittouma oli kyselyjen mukaan saamassa vain 18 prosenttia äänistä.

Djukanovic on johtanut Montenegroa viimeksi kuluneet 15 vuotta joko pääministerinä tai presidenttinä. Hän on koko Balkanin pitkäaikaisimpia johtajia.

Äänestysinto näytti laimealta

Montenegrolaisten äänestysinto näytti jäävän selvästi laimeammaksi kuin itsenäisyysäänestyksessä. Iltapäivällä uurnilla oli käynyt vasta reilu kolmannes äänioikeutetuista. Vaalihuoneistojen sulkeutuivat kello 22 Suomen aikaa.

Vielä toukokuussa montenegrolaiset jonottivat tuntikausia päästäkseen äänestämään ja äänestysprosentti nousi 85:een. Montenegro irtautui Serbian kanssa muodostamastaan valtioliitosta kesäkuun alussa.

Vaaleissa oli noin 485 000 äänioikeutettua, ja niitä valvomaan oli saapunut yli 2000 vaalitarkkailijaa. Parlamenttivaalien lisäksi maassa järjestettiin myös paikallisvaalit.

(MTV3-STT-Reuters-AFP-DPA)

Lue myös:

    Uusimmat