Mönkijäturma järkyttää nuoria Vihdissä: "Huhut somessa ovat lisänneet kriisiavun tarvitsijoita"

Länsi-Uudellamaalla Vihdissä juhannuksena sattunut mönkijäturma on järkyttänyt paikkakuntalaisia. Vasta juhannuspyhien jälkeen moni on saanut tietää tapahtuneesta. Poliisi kertoo, että paikkakunnan nuorille on tarjolla kriisiapua.

Juhannusyönä Vihdissä sattui onnettomuus, jossa kuoli paikkakuntalainen 14-vuotias tyttö. Päin lyhtypylvästä ajaneen traktorimönkijän kyydissä oli kuljettajan lisäksi neljä nuorta, jotka loukkaantuivat onnettomuudessa. Kaikki kävivät turman jälkeen joko sairaalassa tai ensiavussa.

Ylikonstaapeli Mikko Fagerström kertoo, että paikkakuntalaisille nuorille on järjestetty kriisiapua poliisin toimesta. 

– Sosiaalisessa mediassa liikkuu kaikenlaisia ikäviä juttuja onnettomuudesta. Keskustelu on mennyt syyttelyn puolelle, ja poliisikin on joutunut niihin jo vastaamaan.* Jutut ovat vain lisänneet nuorten ahdistusta ja huolta. Poliisi on järjestänyt nuorille keskusteluapua, kertoo Fagerström.

Mönkijä oli suhteellisen uusi

Juhannusyönä päin lyhtypylvästä ajaneen traktorimönkijän kyydissä oli kuljettajan lisäksi neljä nuorta. Kuljettaja oli poliisin mukaan 17-vuotias paikkakuntalainen poika, jolla oli laillinen lupa traktorimönkijän kuljettamiseen. Hänellä oli traktorikortti. 

Mönkijä tosin oli tarkoitettu vain yhdelle henkilölle, joten neljän muun nuoren ei olisi pitänyt olla kyydissä.

Alkoholilla ei ollut osuutta tapahtumaan.

Mönkijän kuljettajaa epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, vammantuottamuksesta ja kuolemantuottamuksesta. Mönkijä oli vuosi sitten uutena ostettu. Se ei ollut kuljettajan oma, mutta hänellä oli lupa sen käyttöön.

Yhtä tyttöä kuulusteltu

Kaksi kyydissä ollutta olivat alaikäisiä tyttöjä, kaksi muuta poikia.

Fagerström kertoo, että vasta yhtä kyydissä ollutta alaikäistä tyttöä on ehditty kuulustella turmasta. Kuulusteltu tyttö pääsi sairaalasta pois eilen sunnuntaina.

– Mitään tarkkaa lisätietoa emme kuitenkaan tapahtuman kulusta saaneet, sillä tyttö ei sokkitilan takia muista siitä juurikaan. Mönkijällä on menty ojan puolelle lyhtypylvääseen, mutta mönkijä ei tietääkseni kaatunut, Fagerström kuvaa. 

Myöskään vauhtia ei vielä pysty sanomaan. Paikalla on käynyt tutkijalautakunta. Mönkijän rakenteellinen nopeus on 40 kilometriä tunnissa.

*Vihdin poliisi on kirjoittanut Vihtiläiset-Facebook-ryhmässä onnettomuuteen liittyen muun muassa näin: 

Poliisin tietoon on tullut, että onnettomuudessa mukana olleita henkilöitä on syytetty tapahtumista. Tällaisia syyttelyviestejä on lähetelty sosiaalisessa mediassa. Lisäksi tapahtumaan liittyen kulkee nuorten keskuudessa täysin paikkaansa pitämättömiä huhuja. Poliisi epäilee rikoksesta ainoastaan mönkijän kuljettajaa, ei kyydissä olleita.

Jokainen tekee surutyötä omalla tavallaan ja syyllisen etsiminen mieltä järkyttäneeseen tapahtumaan voi olla yksi tapa käsitellä asiaa. Syyllistävien viestien lähettäminen onnettomuuden osallisille menee kuitenkin liian pitkälle ja voi jopa täyttää rikoksen tunnusmerkistön. Tällaisen toiminnan on siis loputtava.

Poliisin tehtävä on tutkia tapahtumankulku. Vihtiläisten nuorten tehtävä on nyt tehdä surutyötä ja tukea toisiaan kaikkia järkyttäneen tapahtuman keskellä. Nuokkareilla on järjestetty kriisiapua tapahtumaan liittyen. Nuokkareiden kriisiavusta löytyy tarkemmin tietoa mm. täältä vihtiläiset- ryhmästä.

Toivon, että tästä eteenpäin jokaiselle annetaan rauha surra tapahtumaa.

- Vihdin poliisi 


Lue myös:

    Uusimmat