Mönkäre siivoaisi työttömyystilastoja

Sosiaali- ja terveysministeri Sinikka Mönkäre haluaisi uudistaa työttömyystilastoja siten, että ne kertoisivat selvemmin aktiivisesti työtä hakevien määrän. Näin työttömyysluvut putoaisivat jopa alle 300 000:een.

Nykyisin tilastoissa näkyvät esimerkiksi työttömyyseläkeputkessa olevat, jotka järkyttyisivät, jos heille tarjottaisiin työtä. Heitä on Mönkäreen arvion mukaan noin 30 000. Kortistoissa näkyvät nykyään myös vajaakuntoiset, jotka odottavat joko kuntoutusta tai työkyvyttömyyseläkettä sekä opiskelijat, jotka odottavat korkeakoulupaikkaa opiskellen työmarkkinatuella esimerkiksi avoimessa korkeakoulussa.

Mönkäre on tuohtunut myös kritiikistä, jonka mukaan todelliset työttömyysluvut olisivat huomattavasti nykyistä korkeampia, ellei tilastoja olisi putsattu tarjoamalla työttömille kuntoutusta ja koulutusta.

Hänen mielestään on vaikea ymmärtää tällaisen kritiikin tavoitetta. Mönkäreen mielestä on selvää, että pitkittynyt työttömyys rapauttaa työttömän henkistä ja fyysistä työkykyä. Näiden laman seurauksena "vammautuneiden" ihmisten palauttaminen aktiivisiksi yhteiskunnan jäseniksi vaatii Mönkäreen mielestä välttämättä kuntoutusta.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat