Mönkäre: Kunnat unohtaneet perustehtävänsä?

Sosiaali- ja terveysministeri Sinikka Mönkäreen (sd.) mielestä kunnat ovat unohtaneet perustehtävänsä palvelujen tuottajana ja keskittyneet liikaakin taloutensa kohentamiseen ja lainojen takaisin maksuun.

Mönkäre sanoo Turun Sanomien, Aamulehden ja Savon Sanomien haastattelussa, että nyt on monissa kunnissa arvokeskustelu paikallaan liiallisen säästämisinnon toppuuttelemiseksi. Hän muistuttaa, että kunnat ovat vastuussa myös laitosvanhusten hyvinvoinnista.

Mönkäre sanoo tietävänsä, että useissa vanhusten hoitopaikoissa on henkilökuntapulaa. Hänen mukaansa viisaat kunnat ovatkin jo kauan rakentaneet porrastusta, jossa vanhusta hoidetaan toisessa ääripäässä laitoksessa ja toisessa hän voi asua kotona.

-Kun laitoshoitoa tarvitaan vähemmän, kunnan varat riittävät henkilökunnan palkkaamiseen, toteaa ministeri.

Hänen mukaansa ministeriössä on suunniteltu kunnille ohjeellista normitusta mm. siitä, kuinka paljon kunnissa tulee olla sosiaalityöntekijöitä tiettyä asukasmäärää kohti.

Mönkäre katsoo, että kunnissa tulisi parantaa palvelurakennetta avohoitoa painottamalla. Siten kustannukset pienenevät tulevaisuudessa.

Mönkäre on YK:n Ikäihmisten vuosi 1999 Suomen komitean puheenjohtaja.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat