Moni suomalainenkin sairastaa kakkostyypin diabetestä - tietämättään

Jo noin puoli miljoonaa suomalaista sairastaa diabetesta.  
Moni kakkostyypin diabetesta sairastavista ei edes tiedä sairastuneensa, sillä oireet voivat lisääntyä huomaamatta.  

Diabetes on yksi nopeimmin yleistyvistä tarttumattomista sairauksista. 
-Esimerkiksi lisääntynyt epämääräinen väsymys, särky ja näön heikkeneminen ovat merkkejä, jolloin kannattaa selvittää, onko kyse diabeteksesta, sanoo kehittämisylilääkäri Päivi Metsäniemi Terveystalosta.  

Diabetesliiton toiminnanjohtaja Janne Juvakka kirjoittaa blogissa, että diabeteksen ja erityisesti sen aiheuttamien lisäsairauksien hoitoon kuluu noin 10 prosenttia terveydenhuollon menoista.  
-Sairastuneiden määrä voi jopa kaksinkertaistua ja terveydenhuollon kulut merkittävästi kasvaa seuraavien 10-15 vuoden aikana, jos kehitys jatkuu samana kuin tähän mennessä, Juvakka kirjoittaa.  

Diabetesriskiä voi vähentää pienilläkin elintapojen muutoksilla. Ylipainoisella jo 5 prosentin painonlasku pienentää selvästi vaaraa sairastua kakkostyypin diabetekseen.  

Tänään vietetään Maailman diabetespäivää. 

Lue myös:

    Uusimmat