Moni potilas kysyy lääkkeen hinnan jo lääkärin luona

Valtaosa potilaista on kiinnostunut heille määrätyn lääkkeen hinnasta jo lääkärin vastaanotolla, kertoo Rinnakkaislääketeollisuus ry:n tutkimus. Sen mukaan jopa 80 prosenttia potilaista kysyy yleislääkäriltä edullisempaa lääkevalmistetta ainakin silloin tällöin.

Suurin osa yleislääkäreistä on sitä mieltä, että lääkkeen hinta vaikuttaa merkittävästi siihen, kuinka myönteisesti potilas suhtautuu hoitoon. Tutkimuksen perusteella jopa puolet resepteistä kirjoitetaan suoraan rinnakkaisvalmisteelle.

Vaikka potilaat ovat itsekin valveutuneita, saattavat myös lääkärit ottaa lääkehoidon kustannukset puheeksi. Tutkimukseen osallistuneista lääkäreistä lähes kaikki kertovat ottavansa lääkekustannukset esiin silloin tällöin ja jopa 65 prosenttia sanoo juttelevansa lääkekuluista aina.

Tutkimukseen osallistui kaikkiaan 300 yleislääkäriä eri puolilta Suomea. Tiedot kerättiin elokuun lopulla.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat