Moni pelkää työssään

Väkivalta tai sen uhka on kasvanut monella alalla. Väli-Suomen sanomalehtien Sunnuntaisuomalaisen mukaan moni perinteisesti turvallisena pidetty ammatti on muuttunut viime vuosina entistä vaarallisemmaksi.

Sosiaali- ja terveysalalla 23 prosenttia työntekijöistä kokee työssään väkivaltaa tai sen uhkaa. Työterveyslaitoksen piakkoin julkistettavan Työ ja terveys -tutkimuksen mukaan väkivalta on lisääntynyt reilusti, sillä edellisessä tutkimuksessa vuonna 2006 luku oli 17 prosenttia.

Myös julkishallinnon työntekijöiden kokema väkivallan uhka on kasvanut. Useampi kuin joka kymmenes kokee nykyään uhkaa, kun aiemmin luku oli vain neljä prosenttia.

Koulutusalan työntekijöistä väkivaltaa tai sen uhkaa kokee yhdeksän prosenttia työntekijöistä ja kauppa- ja korjausalalla työskentelevistä kuusi prosenttia. Koulutusalalla luku on kasvanut neljä prosenttia, kauppa- ja korjausalalla luku on pysynyt samana.

Tulokset käyvät ilmi Työterveyslaitoksen viime vuonna tekemästä Työ ja terveys -tutkimuksesta. Siihen vastasi 2 500 töissäkäyvää ihmistä, jotka oli poimittu satunnaisotannalla väestörekisteristä.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat