Moni nuori ajaa mopolla humalassa

Joka kahdeksas yläkouluikäinen ajanut moottoriajoneuvoa humalassa

Elämä On Parasta Huumetta ry:n koulujen oppitunneilla pitämissä kyselyissä 12 % vastaajista ilmoitti ajaneensa moottoriajoneuvoa humalassa ainakin kerran. Nimettömänä annettujen vastausten mukaan 22 % vastaajista oli ollut humalaisen kyydissä.

- Nuorten kanssa käytyjen keskustelujen perusteella useimmissa tapauksissa on kyse tilanteesta, jossa humalainen nuori lähtee ajamaan mopolla kotibileistä. Mopo voi olla ainoa tapa päästä kotiin ja humalassa ajamisen riskeihin saatetaan suhtautua vähättelevästi, kommentoi ehkäisevän päihdetyön suunnittelija Inka Silvennoinen EOPH:sta.

Liikenneturvan mukaan nuorten liikennekuolemien määrä on pysytellyt samalla tasolla viimeisen kymmenen vuoden aikana. Loukkaantuneiden määrä on kasvanut viime vuosina 15–17 -vuotiaiden mopovahinkojen kasvun seurauksena. Poliisin tietoon tulleita 15–17 -vuotiaiden mopoilijoiden tieliikenneonnettomuuksia oli vuonna 2009 yhteensä 905 tapausta. Viikonloppuyöt ovat tilastojen mukaan nuorten onnettomuuksien tyypillistä aikaa.

Poliisi suhtautuu vakavasti alaikäisten humalassa ajamiseen ja asiaan puututaan, vaikka promillet olisivat alle 0,5 rajan.

Kyselyt toteutettiin osana EOPH:n koulutyötä ja niihin vastattiin nimettömänä. Vastaajia oli 2 277 pääasiassa Etelä-Suomen alueelta. Vastaajat olivat yläkouluikäisiä.

(MTV3 - EOPH)

Lue myös:

    Uusimmat