Monet maat poistavat lentokieltoja vaiheittain - katso lista

Suljettuna olleet Euroopan ilmatilan alueet alkavat vaiheittain avautua lentoliikenteelle. Muun muassa Britannia, Ranska ja Belgia ovat ilmoittaneet, että lentokieltoja aletaan purkaa huomenna.

Britanniassa lentokiellon on määrä päättyä kello 9 Suomen aikaa Skotlannissa, Pohjois-Irlannissa ja pohjoisimmassa Englannissa. Skotlannin Glasgow ja Edinburgh ovat merkittäviä alueita etenkin Yhdysvaltain lentojen kannalta.

Brittiviranomaiset toivovat myös, että maan ilmatilaa voidaan huomisen aikana avata asteittain niin, että Lontoonkin kentät saataisiin auki. Toiveikkuus perustui tämänpäiväisiin sääennusteisiin.

Ranska aikoi sekin avata huomenna kenttiään. Ensi vaiheessa oli määrä avata ilmakäytäviä Pariisin ja Etelä-Ranskan kaupunkien välille.

Saksa on puolestaan jatkanut ilmatilansa lentokieltoa huomisaamuun kello 3:een. Lentoyhtiöt ovat saaneet kuitenkin poikkeuslupia kenttien käyttöön. Esimerkiksi lentoyhtiö Lufthansa sai luvan 50 lentoon, joilla se kuljettaa Frankfurtin, Münchenin ja Düsseldorfin kentille 15 000 matkustajaa, jotka ovat jumittuneet muille mantereille.

Pohjoismaista Ruotsi avasi täksi päiväksi melkein koko ilmatilansa, mutta suunnitteli sulkevansa illasta alkaen maan eteläosan kentät Tukholman Arlandaa myöten.

(MTV3 - STT- Reuters - AFP)

Katso Pauli Poutasen juttu

Lue myös:

    Uusimmat