Monessa kodissa piilee tulipalon vaara

Suomalaiset ovat laiskoja kiinnittämään huomiota tulipalojen ennaltaehkäisyyn. Kolme neljästä ilmoittaa esimerkiksi jättäneensä tv:n tai muun viihde-elektroniikkalaitteen valmiusvirran yöksi päälle.

Tulokset selviävät Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) ja If Vahinkovakuutusyhtiön loka-marraskuussa teettämästä tutkimuksesta. Kyselyyn vastasi yli tuhat 18-74-vuotiasta kuluttajaa eri puolilta maata.

Huolettomasti suomalaiset jättävät myös vaikkapa astian- tai pyykinpesukoneen käymään ilman valvontaa, eikä harvinaista ole myöskään jatkojohtojen kytkeminen peräkkäin.

Kyselyn mukaan puolet perheistä ei ole miettinyt, miten paloja voi ehkäistä ennalta, missä kodin riskipaikat ovat ja miten toimia palon sattuessa.

Kodeissa on tänä vuonna syttynyt jo yli 2 900 paloa. Viime vuonna vakuutusyhtiöt korvasivat kodeissa sattuneita palovahinkoja yli 50 miljoonalla eurolla.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat