Monella viljelijä ympäristötuen edellyttämä koulutus käymättä

Parituhatta suomalaisviljelijää on jättänyt EU:n ympäristötukeen liittyvän koulutuksen käymisen aivan viime tippaan. Ellei yksipäiväistä kurssia ole suoritettu ennen tämän kuun loppua, viljelijä menettää osan ympäristötuestaan.

Tilaisuuksia kurssin käymiseen kyllä olisi ollut muulloinkin kun nyt kevätkiireiden keskellä: kursseja on järjestetty syksystä 2000 alkaen.

Uudellamaalla odotetaan kahteen viimeiseen koulutustilaisuuteen peräti kolmeasataa viljelijää. Myös lähes kaikkien muiden TE-keskusten alueilla oppia jaetaan vielä kiivaasti.

Suurin osa TE-keskuksista ja kunnista on houkutellut viljelijöitä huhti- ja toukokuun kursseille oikein urakalla.
Monelta kurssi uhkaa kuitenkin jäädä kokonaan käymättä. Ikävin tilanne on Lapissa. Siellä parisataa henkeä eli joka kymmenes ympäristötukeen oikeutettu viljelijä ei ole kurssia käynyt ja saattaa olla, että niitä ei enää omalla alueella järjestetäkään.

Tilanteeseen on havahduttu myös maa- ja metsätalousministeriössä. Siellä laaditaan parhaillaan asetusta siitä, miten kurssin käymättä jättäviä rankaistaan. Todennäköisesti viljelijä menettää 3-5 prosenttia saamaastaan ympäristötuesta.

Myös ensi vuonna viljelijöiden on käytävä vastaava yksipäiväinen kurssi. Sen jälkeen koulunpenkille ei tarvitsekaantämän asian takia vaivautua ennen kuin vuoden 2006 jälkeen eli seuraavaan EU-tukikauteen siirryttäessä.

(MTV3)

(Seitsemän uutiset 04.05.2002)

Lue myös:

    Uusimmat