Monarkian vastustus yltyy Ruotsissa

"Liian kallista", "ylimainostettua" ja "vanhanaikaista". Näillä adjektiiveilla yhä kasvava monarkian vastustajien joukko kutsuu kruununprinsessa Victorian häiden järjestelyjä ja juhlahumua. Kriittisistä kommenteistaan huolimatta ruotsalaiset monarkian vastustajat näkevät hyvääkin.

- Pidämme näistä ihmisistä, toteaa kuningasperheestä ruotsalaisen tasavaltalaisjärjestön Republikanska föreningenin johtaja Mona Abou-Jeib Broshammar. - Heistä ei ole mitään harmia.

Broshammarin mukaan Bernadotten kuningasperheessä ei ole muuta vikaa kuin vallan periytyminen. Hänen mielestään Ruotsissa olisi myös tarve arvioida maan demokratian vaihtoehtoja.

Samaa mieltä on tunnettu antirojalisti Peter Althin, jonka dokumenttifilmi monarkiasta näytettiin eilen Ruotsin televisiossa. Myös Althin myöntää, ettei monarkian vastustaminen tarkoita kuningasperheen jäsenien henkilökohtaista ajojahtia. Althin aikoo itsekin katsoa häät televisiosta.

- Totta kai aion katsoa! On upeaa nähdä kaksi ihmistä, jotka rakastavat toisiaan, Althin sanoo.

Vastustajien joukko kasvaa

Kruununprinsessa Victorian ja kuntosaliyrittäjä Daniel Westlingin ensi lauantaina vietettävät häät ovat kiihdyttäneet Ruotsin ennennäkemättömään häähuumaan. Hääparin kuvilla varustettuja mukeja, vihkoja, t-paitoja, lippalakkeja ja jopa tiskirättejä on myyty jo vuoden ajan Tukholman turistikojuissa. Kuohuviineihin on kiinnitetty jo hyvän aikaa morsiusparin kuvia, ja ruotsalaisuuden lähettiläs tavaratalo Ikeakin on suunnitellut kruununmuotoisia vateja sekä koristellut myymälänsä häihin liittyvällä tilpehöörillä. Samaan aikaan media, kansalaiset ja turistit taistelevat parhaista paikoista nähdäkseen vilauksen unelmaparista.

Prinsessan ja tavallisen pojan rakkaustarina saa sinettinsä, vaikka samalla monarkian vastustajien joukko on saanut huimasti lisää jäseniä.

Tuoreen mielipidetiedustelun mukaan 28 prosenttia ruotsalaisista haluaisi lakkauttaa monarkian. Luku on yli kaksinkertaistunut viimeisen vuosikymmenen aikana. Pelkästään kuluneen vuoden aikana Republikanska föreningen on tuplannut jäsenistönsä määrän yli kuudentuhannen. Järjestön verkkosivuilla suomitaan monarkiassa vallalla olevia vanhanaikaisia käytäntöjä.

Sivuilla on muun muassa nähtävillä kuvat kruununprinsessa Victoriasta ja burkaan verhotusta naisesta. Kuvaa katsoneiden kommenteissa arvioidaan, että prinsessa on kahdesta naisesta vähiten vapaa. Ruotsin perustuslain mukaan kruununperijä ei voi avioitua ilman isänsä eli kuninkaan sekä hallituksen lupaa.

"Toinen näistä naisista joutuu perustuslain nojalla pyytämään isältään lupaa avioituakseen rakastamansa miehen kanssa", kirjoitti eräs kommentoija. Seuraavassa kommentissa luki: " Toisella näistä naisista ei ole perustuslain nojalla ilmaisun vapautta".

- On naurettavaa, että täysi-ikäisen prinsessan täytyy pyytää isältään lupa mennä naimisiin, Peter Althin summaa.

Monarkian vastustajia ärsyttää lisäksi Ruotsin perustuslaissa oleva kohta, joka velvoittaa hallitsijaa noudattamaan evankelisluterilaisen kirkon oppeja. Uskonnonvapaus ei siten koske kuningasta tai kuningatarta

Kustannukset herättävät närää

Monarkian lakkauttamista kannattavat muistuttavat, ettei kuninkaallisella perheellä ole käytännössä poliittista valtaa, mutta heidän ylläpitämisensä jää silti veromaksajien harteille. Kaarle Kustaan hovin korkea-arvoisin sotilas, kenraalimajuri Håkan Pettersson kertoo, että tänä vuonna yli 10,5 miljoonaa euroa verotuloja menee kuninkaallisiin kustannuksiin.

Pelkästään hääpäivän kustannukset ovat noin 1,5 miljoonaa euroa, josta puolet otetaan valtion kassasta. Loput maksaa morsiamen isä omasta pussistaan.

Häiden vieraslista on pidetty visusti salassa, mutta Ruotsin tärkeimpien poliitikkojen tiedetään saaneen kutsun. Joukossa on myös niitä henkilöitä, jotka eivät hyväksy monarkiaa.

- Haluaisin kiittää todella paljon kutsusta, mutta en tunne olevani läheinen, ja olen vastaan monarkiaa instituutiona. Siksi olisi minulta väärin osallistua tilaisuuteen, selitti Ruotsin vasemmistopuolueen johtaja Lars Ohly huhtikuussa, jolloin hän sai kutsun kruununprinsessan häihin.

Ohly oli kuitenkin kohtelias ja toivotti morsiusparille onnea ja onnellista elämää.

Media syynä vastustukseen?

Republikanska föreningenin johtaja Mona Abou-Jeib Broshammar uskoo, että tiedotusvälineet ovat lisänneet monarkian vastustusta Ruotsissa.

Broshammarin mielestä media on repinyt irti kaiken mahdollisen hääjärjestelyistä sekä kuningasperheen jäsenien yksityiselämästä ja leväyttänyt ne kirkuviin lööppeihinsä. Broshammar arvelee, että ainaiset shokeeraavat otsikot ärsyttävät kansalaisia.

- Monet kansalaiset ovat ottaneet meihin yhteyttä ja sanoneet, etteivät he kestä enää. Asioiden täytyy muuttua, tasavallan kannalla oleva Broshammar huokaa.

(MTV3-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat