Mombasan iskuissa liuta pidätyksiä

Kenian poliisi kertoo pidättäneensä 12 ihmistä Mombasassa eilen tehtyjen terrori-iskujen vuoksi. Pidätetyistä 11 on ulkomaalaisia.

Kenian poliisilähteet ilmoittivat tänään, että Mombasassa eilen tehtyjen terrori-iskujen vuoksi on tähän mennessä pidätetty yhteensä 12 ihmistä.

-Heti tapahtumien jälkeen pidätimme kaksi ihmistä kuulusteluja varten ja uskonpa, että he vielä voivat antaa meille hyödyllistä tietoja. Ja kun kerran alkuun on päästy, tähän aamuun mennessä olemme pidättäneet kymmenen ihmistä lisää, joilla uskomme olevan meille hyödyllisiä tietoja, kertoi poliisipäällikkö Philemon Abong'o. Poliisin mukaan pidätetyistä 11 on ulkomaalaisia. Yksi heistä on amerikkalainen ja yksi espanjalainen, loput ovat pakistanilaisia ja somaleita.

Mombasan hotelli-iskun kuolonuhrien lukumäärä nousi tänään kuuteentoista, kun tuhoutuneen hotellin raunioista löydettiin tuntematon ruumis. Kenian viranomaisten mukaan uhriluku saattaa edelleen nousta kun raunioita raivataan.

Itsemurhapommittajat räjäyttivät israelilaismatkailijoiden hotellin lähellä Mombasaa Keniassa vain muutama minuutti sen jälkeen, kun kaksi ohjusta ammuttiin kohti israelilaisia kuljettanutta matkustajakonetta.

Israelissa isku likud-puoluetta vastaan

Pohjois-Israelissa palestiinalaisjärjestö Al Aksan marttyyrien prikaatit teki puolestaan iskun likud-puolueen äänestyspaikalle. Hyökkäyksessä sai surmansa ainakin kuusi ihmistä ja yli 20 haavoittui.

Israelilaisia vastaan eilen tehdyt iskut Keniassa ja Israelissa ovat saaneet laajan tuomion maailmalla.

Kiitospäivää kotitilallaan Teksasissa viettänyt Yhdysvaltain presidentti George Bush kuvasi iskuja hirvittäviksi, mutta samalla muistutti Yhdysvaltojen ja sen liittolaisten olevan sitoutuneita terrorismin vastaiseen taisteluun.

Iskujen tekijäksi ilmoittautui aiemmin tuntematon Palestiinan armeija-niminen ryhmä. Ilmoituksen todenperäisyyttä ei kuitenkaan pystytty heti vahvistamaan.

Euroopassa Saksan ulkoministeri Joschka Fischer piti hyökkäyksiä pyrkimyksenä syventää Lähi-idän kriisiä. EU:n komission puheenjohtaja Romano Prodi taas kehotti yhdistämään voimat terrorisminvastaisessa taistelussa.

Myös YK:n Lähi-idän erityislähettiläs Terje Röd-Larsen kiirehti tuomitsemaan iskut. Hän vaati tiedotteessaan palestiinalaisia pidättäytymään väkivallasta.

Niin ikään likud-puolueen johtoon jatkossakin valittu Israelin pääministeri Ariel Sharon sanoi myöhään yöllä pitämässään vaalipuheessa, että Israel etsii Mombasan pommi-iskun tekijät ja rankaisee heitä.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat