Molemmat Nigeriassa siepatut suomalaiset vapautettu

Seitsemän ulkomaalaista öljytyöntekijää siepattiin yöllä Nigeriassa. Viisi heistä onnistuttiin vapauttamaan vahingoittumattomina illalla. Suomalaisten kaappaukset ovat harvinaisia.

Suomen ulkoministeriön mukaan Nigeriassa siepatut kaksi suomalaista öljytyöntekijää on vapautettu vahingoittumattomina. Ministeriö sai vahvistetun tiedon asiasta Italian ulkoministeriöstä.

Uutistoimistojen mukaan yksi seitsemästä panttivangista sai surmansa ristitulessa, kun siepattuja ulkomaalaisia oltiin vapauttamassa. Lisäksi yksi panttivanki haavoittui. Heidän kansallisuudestaan ei ole vielä varmuutta.

Vapautetut panttivangit on siirretty Enin sairaalaan Port Harcourtiin. Myös kaksi kaappaajaa sai surmansa operaatiossa.

Seitsemän italialaisen öljy-yhtiön Enin työntekijää siepattiin yöllä Nigeriassa, kun kymmenen aseistautunutta miestä hyökkäsi yhtiön alukselle Etelä-Nigerian rannikolla. Suomalaisten lisäksi panttivangiksi joutui italialainen, filippiiniläinen, britti, puolalainen ja romanialainen.

Sieppaajat ehtivät myös esittää lunnasvaatimuksen öljy-yhtiölle ennen pelastusoperaatiota.

Syksyn mittaan Nigeriassa on siepattu noin sata ulkomaista öljyalan työntekijää. Suurin osa heistä on vapautettu lunnaiden jälkeen.

Lunnasrahoja vaativat sieppaajat käyttävät hyväkseen Nigerian eteläosan kasvavaa epävakautta. Alueella toimii Nigerjoen suiston vapautusliikkeeksi itseään kutsuva ryhmä.

Nigerian-suurlähetystö: Siepatut järkyttyivät tapahtuneesta

Kidnapatut suomalaiset olivat turvaan päästyään vielä hyvin järkyttyneitä, kerrotaan Suomen Nigerian-suurlähetystöstä. Kummankin siepatun suomalaisen on määrä palata Lagosin kautta kotimaahan huomenna.

- Kun itse henkilökohtaisesti puhuin toisen suomalaisen kanssa, hän oli niin järkyttynyt, etten voinut keskustella yksityiskohdista, kertoi Suomen Nigerian-suurlähettiläs Anna-Liisa Korhonen.

Siepattujen suomalaisten omaisille on välitetty tieto siitä, että nämä ovat päässeet turvaan.

Nigeriassa asuu suurlähettilään mukaan pysyvästi hyvin vähän, "vain kourallinen suomalaisia". Suurin osa Nigeriassa vierailevista suomalaisista on maassa vain lyhyen aikaa.

Suomen Nigerian-suurlähetystössä ei tosin välttämättä saada tietoa suomalaisten vierailuista, elleivät nämä itse ota yhteyttä suomalaisviranomaisiin. Korhosen mukaan lienee selvää, ettei kaikkien turvallisuutta kyetä varmuudella takaamaan.

- Eri firmojen työntekijöiden turvallisuudesta vastaavat heidän työnantajansa. Jos täällä taas käy henkilöitä, jotka osallistuvat erilaisiin tilaisuuksiin, niin tilaisuuksien järjestäjät vastaavat osallistujien turvallisuudesta, Korhonen sanoi.

Ulkoministeriön nettisivuilla Nigeriaa koskevassa matkustustiedotteessa suositellaan, että suomalaisten tulisi ottaa suurlähetystöön yhteyttä jo ennen matkalle lähtöä ajankohtaisen tiedon saamiseksi.

- Me luonnollisesti seuraamme täällä turvallisuustilanteen kehittymistä täydellä syötöllä - varsinkin mitä tapahtuu Nigerjoen suiston alueella - yhteistyössä EU-kollegoiden kanssa, Korhonen kertoi.

(MTV3-STT-AP)

Lue myös:

    Uusimmat