Moi sallii mielenosoituksia

Kenian presidentti Daniel arap Moi on luvannut, että maan oppositiopuolueille myönnetään tästä lähtien lupa järjestää mielenosoituksia, ainakin useimmissa tapauksissa. Kyseessä on jo toinen myönnytys, jonka presidentti on tehnyt poliittisia uudistuksia vaativien oppositioryhmien painostuksesta.

Oppositiojohtajien mukaan mielenosoitusten luvanvaraisuus on kuitenkin ristiriidassa kokoontumisvapauden takaavan perustuslain kanssa.

Lakiuudistuksia vaativat ryhmittymät ovat kesäkuusta lähtien järjestäneet mielenosoituksia pyytämättä lupaa mielenilmauksilleen. Kuluvan kuun alussa mellakkapoliisi ja mielenosoittajat ottivat yhteen useissa Kenian kaupungeissa. Ainakin yhdeksän ihmistä kuoli välikohtauksissa. Kolme yliopistoa on sittemmin suljettu väkivaltaisuuksien tähden.

Moi on myöntynyt tapaamaan presidentin vallan vähentämistä vaativia oppositiojohtajia ensi viikolla keskustellakseen näiden kanssa perustuslakia koskevista muutoksista. Keniaa 19 vuotta hallinneen Moin mukaan muutoksiin ei kuitenkaan ole kyllin aikaa ennen myöhemmin tänä vuonna pidettäviä presidentti- ja parlamenttivaaleja. Vaalien ajankohtaa ei ole päätetty.

Tiistaina Moi tapasi kirkollisten ryhmien edustajia ja myönsi näille uudistuksia tarvittavan. Kenian oppositiopuolueiden, ihmisoikeusjärjestöjen ja kirkollisten ryhmien muodostaman toimintakomitean NCEC:n mukaan tapaamisessa ei kuitenkaan ollut kyse varsinaisista myönnytyksistä, vaan se oli keino yrittää hajottaa opposition rivejä.

NCEC aikoo järjestää illalla Nairobissa yömessun alkukuun mielenosoituksissa kuolleiden 14 ihmisen muistoksi. Opposition mukaan uskonnollisten tilaisuuksien järjestämiseen ei tarvita lupaa.
(STT-Reuter-DPA)

Lue myös:

    Uusimmat