Modernin taiteen mestarin Joan Mirón näyttely avataan perjantaina EMMAssa

Espoon modernin taiteen museossa EMMAssa avataan perjantaina Picasson veroisen mestarin – Joan Mirón – suuri näyttely.

Esillä on huomattava määrä veistoksia, lisänä grafiikkaa ja maalauksia. Vaikuttavat teokset on koottu EMMAa varten eurooppalaisista museoista ja yksityiskokoelmista.

Joan Miró korosti aina olevansa taidemaalari, mutta kun hän kävi käsiksi kolmiulotteiseen maailmaan, syntyi voimakkaita veistoksia, jotka olivat samaan aikaan hurjia ja leikillisiä.

Miró oli eurooppalaisen modernin taiteen 1900-luvun mestari, jonka kuvakieli tunnetaan kaikkialla, kuten maanmiehensä Picasson ja Dalinkin. Näyttelyssä esitellään myös sitä, miten paljon Miró vaikutti suomalaistaiteilijoihin.

– Hänen osuutensa 1900-luvun taidehistoriaan ja kuvanveiston muuttumiseen ja sen luonteen sävytykseen on hyvin tärkeä, kertoo EMMAn museonjohtaja Markku Valkonen.

Espoon Modernin taiteen museossa pidetäänkin koomisena perussuomalaisten viime viikon linjausta siitä, että vain Edelfeltin ja Gallén-Kallelan aikainen taide on hyväksyttävää taidetta.

– Jos sijoittaisimme tuonne kultakauteen perussuomalaiset, niin luulen että heidän ohjelmassaan keisari Nikolai II:n kuva olisi radikaaleinta visualismia, jonka he hyväksyvät. Siihen aikaan moni ei esimerkiksi hyväksynyt Gallenin teoksia. Gallen oli radikaali, realisti, naturalisti, jonka teoksista kiisteltiin, Valkonen toteaa.

(MTV3)

Katso Terhi Hyvärisen juttu:

Lue myös:

    Uusimmat