Moderni keittiö osaksi olohuonetta

Voisi sanoa, että asukkaat tekevät keittiössä kuutta perusasiaa, joiden jakautuminen tietysti vaihtelee perheen mukaan. Ne ovat erilaisten, nopeiden välipalojen nauttiminen – aamupalan, välipalan ja iltapalan – varsinainen ruokaileminen, ruuanvalmistus, leipominen, astioiden peseminen ja jätehuolto. Nämä on erikseen otettava huomioon, kun suunnitellaan keittiötä ja sen toimintoja.

Tällä kertaa katsastamme keittiön, joka on suoraan yhteydessä olohuoneeseen ilman minkäänlaista tilanjakajaa. Se on siis suoraan olohuoneen jatkeena. Mitä erityistä tällaisen keittiön suunnittelussa on otettava huomioon? Kysymykseen vastaa kauppias Pauli Kaisko (Kvik Keittiöt Oy).

"Siihen liittyy olennaisesti se, mitä keittiöstä halutaan näkyvän muihin tiloihin. Tässäkin keittiössä on nykyisin hyvin suosittu saareke ja silloin täytyy päättää, mikä sen rooli on: onko se pelkkä pöytä vai valmistetaanko siinä ruokaa. Jos saareke on avoin, on mietittävä voidaanko siihen integroida koneita ja erityisesti astianpesupiste. Tiskiä jää vääjäämättä aina jonkin verran näkyville, ennen kuin se ehditään korjata pois", Kaisko toteaa.

"Tällaisessa keittiössä pyritään usein käyttämään huonekalunomaisia, huomaamattomia ovia ja saamaan kokonaisuudesta aikaan pelkistetty, yksinkertainen ja selkeä. Vaikka keittiön halutaankin näkyvän, niin harvemmin siitä halutaan katseenvangitsijaa."

Valaistus on aina tärkeä, mutta korkeassa olohuoneessa sen merkitys korostuu erityisesti. Kuten kuvasta ilmenee, olohuoneen kivipintaista takaseinää pyyhkivät halogeenit korostavat tilaa harvinaisen aistikkaasti.

Keittiön toteutuksessa sattuu usein virheitä hyvästä suunnittelusta huolimatta. Kaisko antaa viisi perusohjetta niiden välttämiseksi:

1. Kun olet saanut keittiösuunnitelman, tarkasta mitat vielä kerran.

"Keittiö mitataan tavallisesti etukäteen. Jos kyseessä on remonttikohde, vanha keittiö on silloin vielä paikallaan. On kuitenkin aivan eri asia mitata keittiö silloin, kun on uusi suunnitelma kädessä - sitä voidaan verrata tilaan paljon paremmin. Kovin helposti jää huomaamatta joku luukku, pistorasia, uloke tai seinän pokkaus."

2. Tee mahdollisimman vähän muutoksia.

Kun muutokset on tehty, mitat tarkastetaan vielä kerran. Ideaalitilannehan on se, että kun tilausvahvistus on hyväksytty, muutoksia ei enää tulisi.

"Ongelma on se, että yksi muutos – vaikkapa kaapin leveyden muuttaminen – voi poikia vaikutuksia keittiössä moneen muuhun paikkaan: työtasoihin, sähköihin ja moneen muuhun kohtaan."

3. Käytä standardikokoisia kalusteita.

"On mahdollista tehdä myös mittatilaustavaraa, mutta yllättävän usein hankalaltakin vaikuttava paikka pystytään ratkaisemaan standardikomponenteilla. Oikeastaan vain viime hetken tiukkoja muutoksia joudutaan joskus ratkomaan erikoismitoituksin."

4. Älä tilaa kalusteita liian aikaisin.

"Keittiö tilataan usein hyvin aikaisessa vaiheessa. Sen jälkeen rakennus kuitenkin elää ja kun tullaan toimitusvaiheeseen, se on saattanut muuttua jossain määrin eikä keittiö enää sovikaan paikalleen suunnitellulla tavalla. Jos tavarat tulevat työmaalle liian aikaisin, on myös suuri vaara siitä, että ne vahingoittuvat muiden töiden jaloissa."

5. Tee keittiöasennus aivan viimeisten töiden joukossa.

"Vaikka keittiöasentaja pääsisi töihinkin, esimerkiksi ympärillä tapahtuva katon rappaus aiheuttaa hyvin suuren vaurioriskin. Jos vahinko tapahtuu, korvaavaa tuotetta ei todennäköisesti saada heti tilalle. Kalusteasennukset pitäisi siis tehdä aivan viimeksi – silloin, kun kaikki muu on jo listoituksia vaille valmiina. On paljon helpompi suojata parketti kuin ympäriinsä pyörivät keittiön osat! Keittiön tilaaminen kaksi, kolme kuukautta ennen tarvetta pitäisi riittää."

Keittiön lattian suhteen pohditaan usein, pitääkö lattiamateriaali viedä pöytäkaappien alle. Laattalattian suhteen asia on selvä – se tehdään aina seinään asti. Uivan parketin ja laminaatin kohdalla tilannetta kannattaa miettiä tarkemmin. Ratkaisevaa on se, kuinka suuri kuorma kaappeihin kohdistuu. Parketin on päästävä liikkumaan niiden alla – senhän on voitava elää ilman suhteellisen kosteuden vaihdellessa.

Lisätietoja:
Keittiö - Kvik Keittiöt Oy, www.kvik.fi
Valaistus - Artisan Rinaldo, Vantaa, www.artisan-rinaldo.fi

(JKA 30.11.2007)

Lue myös:

    Uusimmat