Mobiilirahasta kolikoiden korvike

Kännykkään ladattavasta mobiilirahasta kaavaillaan helpotusta kolikkopulaan. Mobiilirahaa voi käyttää työnantajankin maksamasta liittymästä, sillä ostokset maksetaan omista rahoista, eivätkä ne tule puhelinlaskuun.

Autonpesun tai taloyhtiön pyykkitupamaksun voi lähitulevaisuudessa maksaa lähettämällä kännykästään tekstiviestin palvelun tarjoajalle. Ensi vaiheessa uuden mobiilirahan käyttö on mahdollista Nordean ja Sammon asiakkaille huomisesta alkaen.

Mobiilirahasta on kaavailtu samantyylistä toistuviin pikkuostoksiin soveltuvaa maksuvälinettä kuin Avant-rahakortistakin, joka ei kuitenkaan saanut suurta suosiota. Johtaja Raimo Näätsaari Nordeasta kuvailee mobiilirahan toimivan maksukeinona sellaisissa tilanteissa, joissa kuluttaja kaipaisi kolikoita, mutta niitä ei syystä tai toisesta ole saatavilla.

Mobiilikukkaroon ladataan rahat omasta verkkopankista. Kaikkiaan kuluttaja voi avata viisi kukkaroa, joihin jokaiseen voi siirtää enintään 400 euroa. Näätsaaren mukaan esimerkiksi vanhemmat voivat avata lapsilleen kukkaroita ja ovat näin paremmin selvillä jälkikasvun rahanmenosta.

- Myöskään isot laskut eivät pääse yllättämään jälkikäteen, Näätsaari huomauttaa.

Mobiilirahan käyttöä varten ei tarvita rekisteröitymistä eikä uusia tunnuksia tai salasanoja, sillä maksaminen tapahtuu lähettämällä tekstiviesti.

Autonpesu voisi tulevaisuudessa tapahtua esimerkiksi niin, että nykyisten polettien tai pahvikorttien sijaan autoilija lähettää tekstiviestinä haluamansa pesun numerovaihtoehdon huoltoaseman ilmoittamaan numeroon. Raha siirtyy automaattisesti ostajan mobiilikukkarosta palveluntarjoajan tilille seuraavana pankkipäivänä.

Nordean ja Sammon ohella mobiilirahapalvelussa on mukana Elisa. Näätsaaren mukaan Elisan varsinainen rooli ei ole teleoperaattorina vaan lähinnä kauppapaikkojen teknisenä toteuttajana. Mobiilirahaa voivatkin ladata kännyköihinsä myös muiden operaattoreiden asiakkaat. Niin ikään mobiilirahaa voi käyttää työnantajankin maksamasta liittymästä, sillä ostokset maksetaan omista rahoista, eivätkä ne tule puhelinlaskuun.

Näätsaari lupailee, että kevään aikana palveluun on tulossa lisää kauppiaita. Ensimmäisinä mukana ovat Suomalainen Kirjakauppa, Suomen Punainen Risti, Kauppalehti, Elisa, MTV3, Ylen Hyvä, Kirkon Ulkomaanapu, Plan Suomi ja Greenpeace.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat