MM-ylilääkäri: Ei poikkeuslupia

Lahden MM-kisojen ylilääkäri Veli-Matti Nurmi kiistää huhut siitä, että yksi norjalaishiihtäjä olisi saanut poikkeusluvan osallistua kilpailuun vaikka rajat ylittivätkin hemoglobiiniarvot.

-Kuulin tästä eilen eräältä toimittajalta, mutta miltään viralliselta taholta tietoa poikkeusluvista ei ole tullut, Nurmi painottaa.

Julkisuudessa on liikkunut huhu, että yksi norjalaishiihtäjä olisi saanut poikkeusluvan hiihtää, vaikka hänellä on liian korkea hemoglobiiniarvo.

Isometsä: Lääkkeenantaja ulkomaalainen

Jari Isometsän mukaan kielletyn Hemohes-lääkkeen luovuttaja oli ulkomaalainen. Isometsä kertoi asiasta Sanomalehti Suomenmaalle. Hän kertoo myös, että kyseisen lääkkeen antanut henkilö ei välttämättä ole lääkäri.

Hän ei edelleenkään lupaa paljastaa henkilön nimeä tai operaation toteutuspaikkaa. Isometsän mukaan verenohennusoperaatio tapahtui hyvissä ajoin ennen torstaisen kilpailun alkua.

Kilpailukielto yritetään purkaa

Jari Isometsä on ilmoittanut ryhtyvänsä taistelemaan FIS:n langettamaa kahden vuoden kilpailukieltoa vastaan yhdessä Suomen hiihtoliiton ja tukijoidensa kanssa.

Isometsä perustelee ratkaisuaan sillä, ettei veriarvojen muuntelu ole sinänsä urheilun sääntöjen vastaista, vaikka hän käyttikin siihen väärää keinoa. Isometsä kiistää yhä tienneensä Hemohesin olevan kielletty aine.

Dopingasiantuntija Lauri Tarasti pitää MTV3:n uutisille antamassaan haastattelussa, että kilpailukiellon purkaminen on erittäin vaikeaa koska Isometsä on manipuloinut testiä kielletyin keinoin. Manipulointia ei voida kiistää.

Isometsä arvioi myös, että keskustelu hänen avustajastaan herra x:stä on epäolennaista, koska hän on itse tulkinnut opaskirjaa, joka sisälsi virheen.
(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat