MM-rallipomolta synkkä näkemys: "Tässä kestää kaksi tai kolme vuotta"

M-Sport Ford -tallin perustaja ja pääpomo Malcolm Wilson uskoo, että koronaviruksen vaikutukset näkyvät rallin MM-sarjassa vielä pitkään.

Rallit ovat olleet pysähdyksissä maaliskuun puolivälistä lähtien, eikä vieläkään ole täyttä varmuutta siitä, milloin MM-sarjaa pystytään jatkamaan.

Seuraavana kalenteriin on merkattuna elokuun alkupuolelle Suomen MM-ralli, mutta "Jyskälän" järjestäminen vaikuttaa päivä päivältä epätodennäköisemmältä poikkeuksellisen tilanteen vuoksi.

Koronavirus on ollut raju isku myös autoteollisuudelle. MM-sarjan kannalta pandemia tuli pahaan paikkaan, sillä WRC-tiimit ja FIA olivat vasta hiljattain päässeet sopuun vuonna 2022 tulevien teknisten sääntöjen linjauksista. Uudet säännöt tuovat hybriditeknologian WRC-autoihin.

– Ennen koronaviruksen leviämistä ajattelin, että rallin MM-sarja hyötyisi hybrideistä. Nyt en enää tiedä.

– Kaikki kärsivät tämän kriisin seurauksista. Vaikutukset yltävät autoteollisuuteen ja etenkin kehitysosastoihin, jotka työstävät hybridejä tai sähköautoja, Wilson kertoi ranskalaiselle Autohebdo-lehdelle.

Wilsonilla on synkkä näkemys siitä, kuinka kauan tilanne vaikuttaa rallin MM-sarjaan.

– Minulla on sellainen tunne, että tässä kestää kaksi tai kolme vuotta ennen kuin olemme takaisin samassa tilanteessa kuin ennen pandemiaa, Wilson arveli.

Wilson on kuitenkin yhä sitä mieltä, että niin sanotut hybridisäännöt pitää ottaa käyttöön kaudella 2022.

– Rallin MM-sarjan pitää kulkea sitä tietä. Jos emme kulje, olemme kuolleita, Wilson sanoi.

Lue myös:

    Uusimmat