MM-juhlinta Presidentinlinnan katolla toi syytteet kolmelle

Jääkiekon MM-kullan juhlinta Presidentinlinnan katolla tuo syytteet kolmelle nuorukaiselle. Syyttäjä vaatii heille rangaistusta julkisrauhan rikkomisesta. Viisi 16-19-vuotiasta nuorta miestä kiipesi juhlien aikaan toukokuussa katolle nähdäkseen paremmin lavalle, jolla kiekkosankarit esiintyivät MM-voiton jälkeen.

Kahden osalta syyttäjä teki syyttämättäjättämispäätöksen teon vähäisyyden perusteella.

Poliisi piti tekoja törkeänä julkisrauhan rikkomisena, mutta syyttäjä Kai Minttumäki päätyi lieventämään rikosnimikettä. Minttumäen mukaan syytettä lievensi tilaisuuden erityislaatuisuus ja massatapahtuman hurmosmainen luonne.

– Siellä oli aika paljon porukkaa ja aika paljon erilaisissa paikoissa, Minttumäki selvittää.

Nuoret olivat katolla noin parikymmentä minuuttia. Osa porukasta kiipesi korkeammalle kuin muut. Yksi nuorukaisista virtsasi rakennuksen katolle. Seinästä myös lohkesi rappausta siitä kohtaa, mistä miehet olivat kiivenneet Linnan katolle.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat