"MM-finaalin voittomaali auttoi minua selviämään masennuksesta" – Barcelonan ja Espanjan maajoukkueen entinen tähti rehellisenä elämänsä vaikeimmasta vaiheesta

Barcelonan entinen keskikenttätähti Andres Iniesta on kertonut vuoden 2010 MM-finaalin voittomaalin auttaneen häntä toipumaan masennuksesta, jonka tämän läheisen ystävän Dani Jarquen kuolema vuonna 2009 Iniestalle aiheutti.

Jatkoaikamaalillaan Hollannin loppuottelussa upottanut Iniesta kertoo käyneensä tuohon aikaan läpi elämänsä vaikeinta aikakautta. Jarque menehtyi sydänkohtaukseen vain 26 vuoden iässä.

Iskettyään jatkoaikamaalin MM-finaalissa Iniesta paljasti t-paidan, jossa luki "Dani Jarque: siempre con nosotros". Tämä tarkoittaa suomennettuna "Aina kanssamme".

– Vaikka olin tuohon aikaan menestyksekäs jalkapallossa, jouduin käymään läpi elämässäni myös paljon epäonnea lyhyen ajan sisällä. Mutta sitten ystäväni Dani Jarque kuoli elokuussa 2009, mikä laittoi minut niin hauraaseen tilaan, että tarvitsin ammatillista apua, Iniesta kertoi saksalaislehti Bildille.

– Se oli ehdottomasti elämäni vaikein vaihe. Tuolloisen tyttöystäväni ja nykyisen vaimoni Annan tuki oli tärkeää sekä tietenkin myös vanhempieni. MM-finaalin voittomaali auttoi minua myös selviämään masennuksesta.

Iniesta kuvailee voittomaaliaan MM-finaalissa hetkeksi, jolloin toipuminen alkoi. Hän on myös ollut läpi uransa avoin masennukseen ja mielenterveyteen liittyvistä haasteista.

– Onneksi tuo elämänvaihe on menneisyyttä. Vaihe, joka teki minusta vahvemman ja paremman. En kokenut tunteita tai intohimoa. Päädyin tuntemaan olon sisälläni tyhjäksi, sitten tuli hetki, kun ymmärsin, etten voi elää enää niin. Minulla oli kyky nähdä, että tarvitsin ulkopuolista apua. Oli tärkeää, etten sillä aikakaudella menettänyt koskaan kipinääni nousta, Iniesta kertoo.

Lue myös:

    Uusimmat