Mladicin löytymisestä ei vieläkään varmuutta

Oikeutta pakoilevan serbikenraalin tilanteesta liikkuu edelleen hyvin ristiriitaista tietoa. Eilen useat epäviralliset tahot ehättivät jo kertomaan hänen pidätyksestään.

Serbikenraali Ratko Mladicin löytymisestä on edelleen ristiriitaisia tietoja. Serbian ja YK:n viranomaiset kiistävät, että Mladic olisi pidätetty. Paikallisten tiedotusvälineiden mukaan antautumisneuvottelut ovat kuitenkin olleet käynnissä.

Nezavisne Novine -lehti kertoo, että Mladic on neuvotellut antautumisehdoista Cerin vuorella lähellä Bosnian rajaa. Lehti viittaa jutussaan serbihallitusta lähellä olevaan lähteeseen. Myös uutistoimisto Beta arvelee Mladicin olevan Cerillä. Politika-lehti raportoi puolestaan eilen Belgradissa meneillään olleesta pidätysoperaatiosta.

YK:n entinen Balkanin erikoislähettiläs Carl Bildt arvioi, että tiedotusvälineet ovat ainakin osittain oikeassa.

- On mahdollista, että kaikki tiedot pitävät tavalla tai toisella paikkansa. Todennäköisesti tiedot ovat hyvin niukkoja, minkä takia tulee monenlaisia huhuja, Bildt huomauttaa.

Bildtin mukaan Mladic on luultavasti paikallistettu ja "enemmän tai vähemmän saarrettu".

Useat epäviralliset tahot kertoivat eilen Mladicin pidätyksestä. Myöhemmin toiveet kenraalin saamisesta kiinni kuitenkin hiipuivat, kun sekä Belgrad että YK:n sotarikostuomioistuin kiistivät tiedon.

Mladic kuuluu maailman etsityimpiin sotarikosepäiltyihin. Häntä vastaan on nostettu kaksi syytettä kansanmurhasta Bosnian sodassa 1992-95. Syytteet nimeävät hänet osavastuulliseksi sekä Srebrenican muslimimiesten ja -poikien joukkomurhaan että Sarajevon piiritykseen, jossa sai surmansa yli 10 000 siviiliä.

EU päättää ensi viikolla lähentymisneuvotteluiden jatkamisesta Serbia-Montenegron kanssa. Ne saatetaan jäädyttää, ellei Mladicia saada kiinni.

(MTV3-STT-AFP)

(Huomenta Suomen uutiset 22.02.2006)

Lue myös:

    Uusimmat