Mittaus: Clinton ja Obama lähes tasoissa esivaalikisassa

Entinen Pohjois-Carolinan senaattori John Edwards on kolmantena 20 prosentin kannatuksellaan.

Demokraattisen puolueen ehdokaskisa Yhdysvaltain presidentinvaaleissa kiristyy. Tuoreen mielipidemittauksen mukaan puolueen kaksi johtavaa ehdokasta ovat yhä tasaväkisempiä vain kaksi viikkoa ennen ensimmäistä vaalikokousta.

Washington Post -lehden ja ABC-uutisten tekemän mittauksen mukaan haastajana kisaan lähtenyt Illinoisin senaattori Barack Obama on kirinyt niukasti johtoon. Hän saa Iowassa demokraattien äänistä 33 prosenttia, kun aiemmin kärkiehdokkaana olleelle New Yorkin senaattori Hillary Clintonille on luvassa 29 prosenttia äänistä. Entinen Pohjois-Carolinan senaattori John Edwards on kolmantena 20 prosentin kannatuksellaan.

Mittauksen virhemarginaali on neljä prosenttiyksikköä.

Vielä kuukausi sitten Clintonin kannatus oli 30 prosenttia ja Obaman 26 prosenttia.

Iowa on keskeisessä asemassa ehdokastaistelussa, koska esivaalirumba pyörähtää siellä käyntiin vaalikokouksen myötä 3. tammikuuta. Tuolloin osavaltion asukkaat päättävät, kenen ehdokkaan kannattajat lähetetään puoluekokouksiin päättämään lopullisesti kummankin puolueen presidenttiehdokkaasta.

Presidentinvaalit pidetään 4. marraskuuta 2008.

(MTV3-STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat