Mitsubishin tappio odotettua suurempi

Japanin neljänneksi suurin autonvalmistaja Mitsubishi ilmoitti, että sen tappio viime tilikaudelta on tuntuvasti ennustettua suurempi. Aiemmin yhtiö arvioi tappioiden jäävän 140 miljardiin jeniin, mutta ne lähes kaksinkertaistuvat 270 miljardiin jeniin.

Yhtiön mukaan tappion paisuminen johtuu pääosin kotimaisen automyynnin laskusta. Mitsubishissä paljastui viime vuonna melkoinen skandaali. Yhtiö myönsi, että se on parin vuosikymmenen ajan peitellyt järjestelmällisesti autojensa vikaraportteja ja asiakkaiden valituksia viranomaisilta. Yhtiön omistajat ovat haastaneet entisen johdon oikeuteen skandaalin takia. Nyt Mitsubishissä on menossa iso saneerausoperaatio.

Yhtiö on jo aiemmin ilmoittanut vähentävänsä 9500 ihmistä henkilöstöstään, jonka vahvuus on ollut noin 65000. Lisäksi yhtiö kertoi lopettavansa yhden neljästä päätehtaastaan.
(STT-AFP, DPA, Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat