Miten saada oppilaat viihtymään koulussa?

LEHTIKUVA

Suomi loistaa oppimistuloksia kartoittavissa Pisa-tutkimuksissa, mutta kouluviihtyvyydessä olemme pohjasakkaa.

Muissa Pohjoismaissa tilanne on päinvastainen. Esimerkiksi Norjassa ja Tanskassa Pisa-tulokset eivät ole huippuluokkaa, mutta koulussa viihdytään erinomaisesti. Tänään järjestetyssä seminaarissa pohdittiin, mitä voisimme oppia muista maista.

Tanskassa on muun muassa otettu käyttöön laki, joka velvoittaa ottamaan huomioon oppilaiden ajatukset kouluympäristöstä.

- Tärkeintä on saada oppilaat osallistumaan. Pitää kuunnella, mitä he ajattelevat ja tarkoittavat. Eivät se mene niin, että opettajat aina muka tietävät paremmin, sanoo Ole Juhl, joka toimii johtajana Oppimisympäristön kehityskeskuksessa Tanskassa

Ruotsissa puolestaan uskotaan yhteistyöhön vanhempien kanssa.

- Me otamme vanhemmat käsikynkkään ja pyydämme heitä osallistumaan koulutyöhön. Opettajan pitää myös uskaltaa pyytää apua vanhemmilta, sanoo Magnus Waller Ruotsista.

Lue myös:

    Uusimmat