Miten lapsi sisustaisi?

Lapsiperheen kodin sisustavat vanhemmat – usein lastenhuoneita myöten. Entäpä jos lapset saisivat sisustaa koko kodin itse? Kysyimme esikouluikäisiltä, mikä menisi omassa huoneessa ja perheen kodissa uusiksi, jos he saisivat määrätä kaapin paikan.

Lasten mielikuvituksella ei tunnetusti ole rajoja. Ei siis ihme, että ideoita pulppuaa ja mielikuvitus laukkaa villisti myös silloin, kun aiheena on kodin sisustus. Espoolaiset esikoululaiset ideoivat perheelleen kokonaan uudennäköiset kodit!

Omasta huoneesta pomppulinna

Ensin menisi tietenkin remonttiin oma huone.

– Mun huoneesta tulisi vaaleanpunainen, ja seiniin haluaisin kukkatapetit. Nykyisen kerrossängyn tilalle haluaisin sellaisen sängyn, jonka alakerrasta lähtisi tikapuut ja ylhäällä olisi liukumäki. Sieltä voisi sitten laskea alas sänkyyn. Liukumäen alla olisi tyhjää tilaa leluille, selvittää Rosa.

Vaaleanpunaisen huoneen haluaisivat myös Maiju ja Viivi. Tytöt valitsisivat huoneeseen parvisängyn tai muun "kivan sängyn". Tuomaskin haikailee huoneeseensa liukumäkeä, mutta sitä pitkin voisi laskea alas katosta asti.

– Kun painaisi nappia, huone muuttuisi pomppulinnaksi, johon pääsisi sisään useita käytäviä pitkin, Julius visioi.

Villen huoneen vakiovarustukseen kuuluisi hänen kanssaan identtinen Ville-robotti, jonka voisi lähettää asialle, vaikkapa silloin kun äiti kutsuu syömään, muttei huvita mennä.

– Kun MÄ painaisin nappia, tulisi mulle kaikkia herkkuja. Ja jos vaikka haluaisin lukea kirjaa, se liikkuisi luokseni itsestään, innostuu Sonja.

Sonja unelmoi myös "kävelevästä taidetaulusta", joka opettaisi hänet lukemaan. Juliuksen ja Villen haavehuoneissa PlayStation-pelit käynnistyisivät itsestään, kun niiden pelaamista vain ajattelisikin. Omassa huoneessa saisi mielellään olla myös "kaikkia herkkuja".

Pöytään tarjoileva jääkaappi

Entäs sitten keittiö? Millaisessa huoneessa eskarilaiset mieluiten söisivät ja touhuaisivat?

Saara sijoittaisi keittiöön ainakin kivan hellan ja kaksi essua. Keittiönpöytä olisi pyöreä ja sillä olisi aina ruokaa.

– Tai sitten kun sanoisi naks naks, tulisi ruokaa, Saara selventää.

Rosan ja Ainon keittiön katossa roikkuisi hieno lamppu, joka olisi kokonaan kultaa. Lampussa olisi hopeisia tähtiä ja niiden sisällä vielä hienoja kukkia. Keittiön ikkunasta avautuisivat näkymät pihalle, jossa olisi paljon kukkia.

– Keittiössä olisi laite, joka valmistaisi itsestään ruokaa, eikä ruoka palaisi ikinä pohjaan, Julius ideoi.

Ville puolestaan tahtoisi automaattisen jääkaapin, joka tarjoilisi pöytään saakka haluttuja herkkuja. Julius, Ville ja Sonja valitsevat keittiöön yhteistuumin vaaleanpunaisen tapetin, jossa on Formula 1 -autojen tai jääkiekkomailojen kuvia.

Uima-allas kylppäriin

Olohuoneeseen tulisi useita pehmeitä löhöilypaikkoja. Ainon unelmaolohuoneessa olisi sohva ja nojatuoli – tai oikeastaan kaksi sohvaa. Julius hankkisi olohuoneeseensakin leveän, pehmeän sängyn, jossa olisi erityinen peitonpoistomekanismi. Sonjan olohuoneessa olisi käskyjä totteleva televisio.

– Kun vaikka sanoisi, että Pokémon, se alkaisi heti.

Esikoululaiset näyttävät osaavan arvostaa helppoutta ja automaattisuutta kotia sisustettaessa. Saunaan toivotaan kuorossa automatisoitua löylynheittoa ja jatkuvia löylyjä. Saara sijoittaisi saunan pesuhuoneeseen ison uima-altaan, ja Sonjan suihku toimisi tietysti automaattisesti.

– Saunassa olisi aina valmiiksi lämmintä, ettei löylyjä tarvitsisi odottaa, Rosa kertoo.

Uima-allas aurinkotakuulla

Mikäli eskarilaiset saisivat päättää, kotipiha olisi kuin suuri ja jännittävä leikkikenttä tulvillaan puuhaa.

– Pihalla olisi keinu, liukumäki, voimistelutanko, kiipeilyteline ja hiekkalaatikko. Niin ja iso varasto täynnä kivoja leluja, Aino listaa.

Rosa nukkuisi mielellään pihalle pystytettävässä teltassa. Saaran pihalta löytyisivät myös maailmanpyörä ja karuselli – huvipuistokokoluokkaa tietenkin.

– Nurmikkoa ja kukkia pitäisi olla, ja keinu ja kiipeilyteline, Sonja tietää.

Julius ja Ville vaativat pihalta vielä hippusen enemmän. Liukumäellinen uima-allas sisältäisi varsin mielenkiintoisen automaation, jolle Suomessa löytyisi varmasti muitakin hankkijoita.

– Aina kun uima-altaalle menisi, aurinko alkaisi paistaa!

  • Teksti: Hanna Pesonen
  • Kuvat: Artek, Harvia, Ikea, Marimekko, Turner Door Oy (keinu-, liukumäki- ja kiipeilytelinekuvat)

Lue myös:

    Uusimmat