Mitch-myrskyn uhreja jo ainakin 1700

Keski-Amerikassa raivonneen Mitch-myrskyn kylvämä tuho kasvaa koko ajan. Tänään menehtyneiden virallinen määrä oli kohonnut jo yli 1700:n, mutta viranomaiset varoittivat, että määrä voi nousta vielä huomattavasti - jopa yli 5 000 ihmisen. 2 000 on edelleen kateissa ja yli 700 000 on joutunut jättämään kotinsa.

Mitch on jo heikentynyt hirmumyrskystä trooppiseksi matalapaineeksi, mutta se tuo edelleen mukanaan rankkoja sateita. Sääilmiön keskus siirtyi tänään hiljalleen Guatemalan yli eteläiseen Meksikoon. Toistaiseksi eniten myrskystä on kärsinyt Nicaragua, missä jo yli tuhat ihmistä on kuollut poikkeuksellisen sään seurauksena.

Suurin yksittäinen murhenäytelmä koettiin Casitas-tulivuoren liepeillä, missä sateen pehmentämä vuorenrinne vyöryi alas haudaten viisi pikkukaupunkia alleen. Lähes 500 ihmistä sai varmuudella surmansa, mutta puolustusministeri Pedro Joaquin Chamorron mukaan uhreja voi olla jopa 1 500, koska vain 120 alueen 1 800 asukkaasta on toistaiseksi löydetty hengissä.

Hondurasissa Mitchin on laskettu aiheuttaneen 254, ja Salvadorissa 144 kuolemantapausta. Guatemalassa menehtyi eilen myös kymmenen yhdysvaltalaista lääkäriä heidän helikopterinsa törmättyä vuorenrinteeseen. Mitch-myrsky on lisäksi tuhonnut peltojen sadon tuhansien hehtaarien alueelta ja katkonut kulku- sekä viestiyhteyksiä. Guatemalassa julistettiin tänään hätätila kun uusi, Newtoniksi nimetty matalapaine toi maahan jälleen lisää rankkasateita.
(STT-AFP-Reuters)


Lue myös:

    Uusimmat