Mitä tapahtui ennen raakaa henkirikosta? Entinen iskelmälaulaja sai elinkautisen – 66 puukoniskua uhriin

Iskelmälaulajana aiemmin uraa tehnyt lähihoitaja Markus Huitsi tuomittiin aiemmin tällä viikolla työkseen avustamansa monisairaan miehen murhasta.

Uhri oli tutustunut mieheen Facebookissa, ja todistajien mukaan fanitti tämän musiikkia. Suhde tiivistyi, ja lopulta miehestä tuli uhrin avustaja. Hän myös muutti asumaan tämän luokse, yöpyen yleensä tämän olohuoneen sohvalla. Joulukuussa 2016 uhri oli Facebookissa ilmoittanut olevansa parisuhteessa tämän kanssa. Henkirikos tapahtui maaliskuun lopussa.

Huitsi: Ei muistikuvia tapahtuneesta

Huitsilla itsellään ei juuri ollut muistikuvia tapahtuneesta rikoksesta. Hän oli ollut kaupungilla juhlimassa, ja lopulta päätynyt takaisin uhrin asunnolle, jossa heillä oli ollut jonkinlaista riitaa. Sitten muistikuvat hänen mukaansa heikentyvätkin.

– Muistaakseni kävin ulkona ja seuraava muistikuva on, että kun olen tullut takaisin, niin olen nähnyt hänet verisenä lattialla, hän kertoi poliisin kuulusteluissa.

– Riidanpoikasia on ollut vähän väliä, varsinkin viime aikoina. Riitoja on syntynyt asiasta kuin asiasta, en osaa sen tarkemmin sanoa. Riidat ovat olleet sekä sanallisia, että fyysisiä, hän kertoi, syyttäen kuitenkin uhrin ollen yleensä aloitteellinen ja aktiivisempi osapuoli.

Tutkinnassa muun muassa selvisi, että Huitsi oli itse soittanut hätäkeskukseen pyytäen apua. Mies ei itse tätä kuitenkaan muista.

"Toivottavasti se kuolee"

Paikalle saapuneet kotihoidon työntekijät löysivät uhrin verisenä asunnosta, ja miehen olohuoneesta. Kotihoidon työntekijän mukaan mies kertoi heille uhrin käyneen hänen kimppuunsa veitsen kanssa ja ”antaneensa takaisin”. Eräässä vaiheessa hän oli kommentoinut, ”toivottavasti se kuolee”.

Tämän jälkeen mies poistui asunnolla ja katosi hetkeksi, mutta muutamien minuuttien päästä mies havaittiin ulkona, ja lopulta otettiin kiinni sähkölamautinta apuna käyttäen.

Uhrin äiti: Eli pojan siivellä

Miehen lähipiiriin kuuluneet henkilöt kuvailivat uhria hyväntahtoiseksi ja erittäin kiltiksi. Tämä piti kukista ja arvosti siistiä asuntoaan.

Uhrin toinen avustaja kertoi, että mies oli elellyt vähän uhrin siivellä, mikä oli ärsyttänyt uhria. Uhri oli miettinyt, että haluaisi miehen muuttavan pois.

Uhrin äiti oli taas vain viikkoja ennen uhrin kuolemaa sanonut tälle ja miehelle, että ”minulle tuli tunne, että toinen on vielä haudassa ja toinen raudoissa”. Syynä tähän olivat hänen näkemänsä painajaiset.

Hänen mukaansa tapahtumaa edellisenä päivänä hän oli puhut poikansa kanssa siitä, että ”se jätkä saa lähteä”. Uhri oli kuitenkin ollut sitä mieltä, ettei tätä voi heittää ulos ennen, kun tällä on koti, ruokaa ja rahaa. Seuraavana päivänä oli myös tilipäivä, ja hän myös odotti, jos mies maksaisi velkansa tälle takaisin.

Yön tapahtumien jälkeen ajatukset miehen lähdöstä ja teiden eroamisesta olivat myöhäisiä. Mikä riidan tai muun erimielisyyden aiheutti, ja mikä sai sen kärjistymään raa'aksi henkirikokseksi, se ei tutkinnassa paljastunut.

Huitsi tuomittiin murhasta elinikäiseen vankeusrangaistukseen.

Lue myös:

    Uusimmat