Mitä suomalaiset googlasivat 2010 - Kuka on Sofia Ruusila?

Suomalaiset tekevät Googlen hakukoneella miljardeja hakuja vuodessa. Tänä vuonna kymmenen haetuimman termin joukkoon ei mahtunut yhtään uutta tulokasta vaan kärjessä ovat vanhat tutut hakusanat. Ykkösenä on vanhaan malliin Facebook ja kakkosena on Youtube, MTV3 löytyy puolestaan sijalta yhdeksän.

Vuoden 2010 nopeimmin noussut haku oli Nokian N8-uutuusmalli.

Haetuimpien kotimaisten julkkisten top-10 -listalta löytyi vain kaksi viimevuotista suosikkia, Anna Abreu ja Kiira Korpi. Kuusi kymmenestä eniten haetusta julkkiksesta ovat laulajia. Tänä vuonna suurin kiinnostus kohdistui rap-artisti Petri Nygårdiin.

Lady Gaga ulkomaalaisten ykkönen

Haetuin ulkomainen julkisuuden henkilö oli tänä vuonna Suomessakin keikkaillut Lady Gaga. Suosittua artistia haettiin eniten lokakuussa juuri Suomen vierailun alla.

Miss Helsinki nopein nousija

Nopeimmin nouseva kotimainen julkisuuden henkilö oli Miss Helsinki 2010 Sofia Ruusila ja nopeimmin noussut ulkomainen julkisuuden henkilö ruotsalainen pop-muusikko ja laulaja Salem Al Fakir.

Listat nopeimmin nousevista hauista on tehty vertailemalla hakusanojen edellisen vuoden hakumääriä tämänvuotisiin. Suurimman suhdeluvun saanut haku on siis suosituin. Joukosta on poistettu pienet, vain muutamia hakuja saaneet sanat, vaikka niiden suosion suhteellinen kasvu olisi suuri.

BB kiinnostaa aina vaan

Big Brother oli vuoden 2010 haetuin televisio-ohjelma ja samalla myös toinen nopeimmin nousseiden hakujen listalla.

Kun verrataan ohjelmaan kohdistuvien hakujen määrää aikaisempiin vuosiin, suosio on kuitenkin taittunut. Hakuja tehtiin viime vuoteen verrattuna noin kolmannes vähemmän ja edellisvuoteen verrattuna noin puolet vähemmän.

Erilaiset kilpailut ja tositelevisio-ohjelmat herättivät kuitenkin suurimman kiinnostuksen tänäkin vuonna.

Suosituimpia hakuja voi tarkastella myös kesken vuotta kaikille avoimella työkalulla Google Hakutilastot (Google Insights for Search) osoitteessa http://www.google.com/insights/search.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat