Mitä Paperiliiton Ahonen oikein sanoi?

Paperiliiton puheenjohtaja Jouko Ahonen on siirretty toistaseksi syrjään tehtävästään. Syynä ovat hänen tunteita kuumentaneet lausuntonsa eläkejohtajien palkkioista.

Ahonen suututti muun muassa näillä kommenteillaan 8. marraskuuta Ylen A-studiossa:

Eikö alle 70 0000 euron löydy päteviä pomoja, Jouko Ahonen?

- Kyllä kilpailu on tällä hetkellä kovaa ammattilaisista, yritysmaailman johtajista ja myös tällaisista eläkemaailman johtajista. Se johtamistyö on erittäin vaativaa työtä, kyse on kansallisvarallisuudesta. Varmankin varallisuus on noin 30 miljardia euroa. Me tarvitsemme erittäin hyvän ja pätevän johtajan, ja me olemme sellaisen saaneet. Kyllä minä katson, että mittavasta työstä kuuluu maksaa myös mittava palkka.

Vaikka 700 000 euroa?

- Vaikka 700000 euroa. Toki pitää aina myös muistaa, että progressiivinen verotus hoitaa siitä yhteiskunnalle velvoitteet.

Pitääkö isoille eläkejohtajille maksaa jo peruspalkka siitä, että ilmestyvät työpaikalle?

- Kyllä he tekevät jo peruspalkkaansa nähden paljon töitä, ja sen lisäksi on olemassa erilaisia kannustusjärjestelmiä. Lattiatasollakin on kannustusjärjestelmiä.

Pitääkö bonuksia maksaa myös tappiollisina vuosina peruspalkan lisäksi?

- Kannustava palkkausjärjestelmä tarkoittaa sitä, että jos niissä tietyissä osaelementeissä onnistuu, niin silloin ilman muuta kannustetaan sillä palkalla.

-Jotta Varmassakin mahdollisimman pätevät henkilöt ovat, niin sen takia sinne pyritään ne pätevät henkilöt saamaan sillä tavalla, että heille maksetaan kohtuullista palkkaa. Jopa tavallisen kansalaisen näkökulmasta kovaa palkkaa. Ja sitten vielä kannustinpalkkiot sen päälle.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat