Mitä asuntovelallisen kannattaisi tehdä nyt? 5 näkemystä

MTV3 Uutiset kysyi asiantuntijoilta, mitä käy asuntovelalliselle, jos EKP päätyy setelirahoitukseen.

Euroopan keskuspankki saattaa pian yrittää ratkaista eurokriisiä lisäämällä rahan määrää markkinoilla. Jos EKP ryhtyy setelirahoitukseen, inflaatio saattaa kiihtyä eli rahan ostovoima heikentyä.Tällaisessa tilanteessa myös pankkien korot nousevat.

Velallisen tilanne inflaation aikana riippuu OP-Pohjola -ryhmän pääekonomisti Reijo Heiskasen mukaan pitkälti siitä, kuinka korkojen nousulta on suojautunut. Mutta mitä asuntovelallisen kannattaisi tehdä nyt?

Luksuskuluttamisesta ja ulkomaanmatkoista kannattaa tällä hetkellä tinkiä ja sijoittaa ylimääräinen raha asuntolainan lyhentämiseen, sanovat Valtiovarainministeriön finanssineuvos Mika Kuismanen ja Veronmaksajain Keskusliiton toimitusjohtaja Teemu Lehtinen. Laina-aika lyhenee, kun matalan koron ajalla lainaa maksaa pois.

Myös Suomen Hypoteekkiyhdistyksen toimitusjohtaja Matti Inha on samoilla linjoilla. Hänen mukaansa ihmiset ovat jo melkein vaarallisen tottuneita matalaan korkoon.

– Asuntovelallisella on korkojen laskemisen myötä enemmän rahaa käytettävissään ja säästyvä korkoraha on parempi käyttää asuntolainan lyhentämiseen. Sitten on pelivaraa kun tulee korkeamman koron aika, Inha neuvoo.

Nordean tutkimusjohtaja Aki Kangasharju vertaa nykytilannetta 1970-lukuun.

– Silloin inflaatio maksoi asuntovelallisen lainasta osan ja nyt käy todennäköisesti samalla tavalla. Tämä tapahtuu tietysti olettaen, että työpaikka säilyy ja palkka nousee.

Tärkeää on kuitenkin huolehtia siitä, että pystyy maksamaan lainansa takaisin kun korot tulevaisuudessa nousevat.

– Kannattaa laskea eri marginaaleja ja tarkistaa, että pystyy hoitamaan lainansa lyhennykset ja korot erilaisissa tilanteissa. Oman taloutensa riskiarvion tekeminen kannattaa, samoin kulutuksen ja säästämisen mitoittaminen. Täytyy ottaa huomioon lyhytaikaisia työttömyysjaksoja tai puolison työttömyysjaksoja, Mika Kuismanen huomauttaa.

Jos omasta taloudellisesta tilanteestaan on varma, kannattaa miettiä sitä, olisiko kannattavaa sitouttaa loppulaina toisenlaiseen korkoon, esimerkiksi vaihtuvasta kiinteään.

– Jos ajattelee, että vuosien päästä inflaatio kiihtyy, kannattaa ottaa osaan lainasta kiinteä, 5-10 vuoden korko. Tällä hetkellä korko on matala, eikä sitä myöhemmin inflaatio heiluttele. Jos asuntolaina on suuri, koronnoususta voi olla merkittävää haittaa, OP-Pohjola -ryhmän pääekonomisti Reijo Heiskanen sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat