Mistä Pohjois-Afrikan ja arabimaailman kuohunnassa on kysymys?

Pohjois-Afrikassa ja sen lähellä olevissa arabimaissa kuohuu: etenkin nuoriso on saanut tarpeekseen työttömyydestä, kurjasta taloustilanteesta ja myös hallinnon korruptiosta ja demokratian puutteesta.

Sysäyksen kansannousuille antoi Tunisian presidentin Zine El Abidine Ben Alin syrjäyttäminen ja lähtö maanpakoon Saudi-Arabiaan.

Egyptissä kuohunta lähti toden teolla vauhtiin 25.1. Kairossa, Suezissa, Aleksandriassa ja muissakin suurimmissa kaupungeissa ihmiset lähtivät kaduille myös ulkonaliikkumiskieltoa uhmaten.

30 vuotta hallinnut presidentti Hosni Mubarak on taipunut vaihtamaan hallituksensa, mutta se ei mielenosoittajille riitä. Egyptin kansannousua on edeltänyt julma mielenilmausten aalto niin siellä kuin monissa muissakin maissa: viimeisenä epätoivoisena tekona nuoret miehet tekevät julkisen polttoitsemurhan.

Algerian tammikuun levottomuudet johtivat ainakin siihen, että hallitus alensi määräyksellään peruselintarvikkeiden hintoja.

Jordaniassa on ollut tammikuussa samantyyppistä liikehdintää kuin lähimaissakin; mielenosoittajat ovat marssineet korkeita hintoja, työttömyyttä ja köyhyyttä vastaan niin pääkaupungissa Ammanissa kuin muuallakin. Mielenosoittajat vaativat hallituksen eroa.

Pohjois-Sudanissa on ollut aika ajoin mielenosoituksia niin talouden kuin politiikankin epäkohtia vastaan. Etelä-Sudan päätti kansanäänestyksessä irtautua pohjoisesta. Sudan on yksi esimerkki maista, joissa kansaa on houkuteltu kaduille sosiaalisen median kautta.

Omanissakin nähtiin harvinainen tapahtuma tammikuun 17:ntenä: parisataa ihmistä osoitti mieltään korruptiota ja hintojennousua vastaan.

Mauritaniassa ja Marokossa on tehty polttoitsemurhia. Marokossa on pyritty viljanostoilla ehkäisemään elintarvikepulaa.

Jemenissä etenkin yliopistoväki on ilmaissut mieltään. Vuodesta 1978 hallinnutta presidentti Ali Abdullah Salehia on vaadittu eroamaan. Hallinto on masinoinut vastamielenosoituksia.

Lue myös:

    Uusimmat