Mistä Palestiinan kiistassa on kyse?

YK:n yleiskokouksen torstainen päätös hyväksyä Palestiina YK:n tarkkailijavaltioksi antaa Palestiinalle mahdollisuuden osallistua kansainvälisiin hankkeisiin.

Palestiina voi jatkossa liittyä YK:n alaisiin järjestöihin kuten ruokajärjestö FAO:on ja työjärjestö ILO:on sekä erilaisiin kansainvälisiin sopimuksiin. Palestiina voi halutessaan myös osallistua kansainväliseen rikostuomioistuimeen ICC:hen. Nyt Palestiinalla on YK:ssa sama asema kuin Vatikaanilla.

Koska Palestiina ei ole YK:n täysjäsen, sen asemaan liittyy myös rajoitteita. Se ei voi äänestää YK:n yleiskokouksessa eikä asettaa ehdokkaita maailmanjärjestön virkoihin. Palestiinalaishallinto yritti viime vuonna hankkia maailmanjärjestön täysjäsenyyden mutta ei siinä onnistunut. Palestiinalaisia edusti YK:ssa aiemmin Palestiinan vapautusjärjestö PLO, joka oli saanut tarkkailijajärjestön aseman vuonna 1974.

Palestiinan valtion perustamisesta Lähi-itään on kiistelty jo vuosikymmeniä. Kiistan osapuolina ovat Israel ja palestiinalaiset, joita edustaa virallisesti rauhanneuvotteluissa presidentti Mahmud Abbasin johtama hallinto. Abbasin hallinto pitää tällä hetkellä valtaa osassa Länsirantaa, jonka Israel miehitti kesällä 1967.

Mahdolliseen Palestiinan valtioon on suunniteltu kuuluvaksi Länsirannan lisäksi myös Gazan alue, jota hallitsee islamistinen Hamas.

Kansainvälinen yhteisö toivoo alueelle kahden valtion, Israelin ja Palestiinan, ratkaisua. Merkittävimpiä kysymyksiä ovat valtioiden pysyvät rajat. Suurimmat kiistanaiheet koskevat Länsirannan ja Jerusalemin itäpuolen hallintaa.

Ongelmien listalla ovat myös Länsirannalla ja Itä-Jerusalemissa olevien juutalaisten siirtokuntien kohtalo, palestiinalaispakolaisten asema, vesivarojen hallinta ja Jerusalemin asema.

Israel miehitti Jerusalemin itäosan 1967 ja liitti sen itseensä 1980 "ikuiseksi pääkaupungikseen". Palestiinalaiset haluavat Itä-Jerusalemin omaksi pääkaupungikseen. Kansainvälinen yhteisö ei ole hyväksynyt Israelin Jerusalem-päätöstä eikä sen siirtokuntia.

Lue myös:

    Uusimmat