Miss Universum -kulisseissa kuohuu – kilpailijasta virallinen valitus

Sunnuntaina ratkeavan Miss Universum -kilpailun kulisseissa kuohuu.

Miss Universum -kilpailu aiheutti viime viikolla erikoisen poliittisen skandaalin, kun julki päätyi kuva, jossa poseerasivat sekä Miss Libanon Saly Greige että Miss Israel Doron Matalon.

Kuvan oli ottanut ja julkaissut Instagram-tilillään 21-vuotias Miss Israel.

Tästä kuvasta kohu nousi. Kuvan ottanut Miss Israel on kuvassa vasemmalla, Miss Libanon hänen vieressään.

Koska virallisesti keskenään sodassa olevien neitojen maiden välit ovat tulehtuneet, kuva aiheutti suurta paheksuntaa Libanonissa ja Miss Libanon sai niskaansa runsaasti lokaa. Osa kansasta vaati jopa hänen kruununsa mitätöimistä ja moitti häntä epäisänmaalliseksi. Nainen puolustautui kuvan päädyttyä julki sanoen, että joutui kuvatuksi tahtomattaan Miss Israelin otettua kuvan ilman lupaa.

Päivien kuluessa kauneuskuningatarten sanasota on kiihtynyt entisestään. Daily Mailin mukaan Miss Israelin syytetään nyt suorastaan jahdanneen Miss Libanonia päivien ajan kuvan toivossa.

Greigen agentti Richard Pharaon kertoo Greigen joutuneen juoksemaan Miss Israelia pakoon useita kertoja, koska tämä yritti niin epätoivoisesti saada kuvan otettua. Agentti väittää, että kyseessä on isompi kuvio, joka sai alkunsa jo marraskuussa Miss Maailma -kisoissa, joissa sama kuvio oli vähällä tapahtua maiden silloisten edustajien välillä.

– Tämä oli sataprosenttisesti harkittu teko, agentti sanoo.

Agentin mukaan Miss Israel oli ensin pyytänyt Miss Libanonia kanssaan selfieen, mutta kun tämä oli kieltäytynyt, oli Miss Israel ottanut kuvan lopulta ilman tämän suostumusta.

– Saly pakoili häntä kaiken aikaa. Hän seisoo maansa rinnalla, kävi miten tahansa, agentti sanoo.

Saly on kertonut saaneensa Facebookin kautta 3 000 vihaista viestiä. Naisen huoltotiimi on tehnyt Miss Israelista kuvaepisodin vuoksi virallisen valituksen kilpailun johdolle. Tiimi ei kuitenkaan odota valituksen aiheuttavan toimenpiteitä, koska kyse on politiikasta.

Myös kuvan ottanut Miss Israel on ottanut kantaa kohuun omalla Facebook-sivullaan.

– Tämä ei yllätä minua, mutta saa minut surulliseksi. Ikävää, ettet voi unohtaa vihamielisyyttä edes näiden kolmen viikon ajaksi, kun voimme tavata tyttöjä eri puolilta maailmaa, myös naapurimaistamme, nainen kirjoittaa.

Lue myös:

    Uusimmat