Mirkka Rekolan runoudessa merkitys elää

-Se tarkoittaa, että pitkän matkan työni on nähty ja otettu vastaan, hän kiittää vaatimattomasti ja lisää iloitsevansa erityisesti siitä, että kirjallisuus, etenkin naisen kirjoittama, saa näin kunniaa.

-Kirjallisuus ei enää näy yhtä vahvasti yhteiskunnassa kuin ennen. Edelleen kirjoitetaan hyvää kirjallisuutta, mutta sen lisäksi on kaikkea muuta. Viihde dominoi markkinataloutta. Kielen säilymisen kannalta kirjallisuus on kuitenkin jatkuvasti hyvin tärkeätä.

Rekola uskoo, että runous kokee vielä vahvan uuden tulemisen, ja silloin vahvimpia ovat ne nuoret runoilijat, joille on auennut 1950-luvun käänne kirjallisuudessa. Tuolloin luovuttiin mitasta ja riimistä, puhe- ja ajatusrytmi pyrkivät kohti konkreettisia havaintoja. -Runoutta tarvitaan maailmassa, josta yhä useammat ihmiset tuntevat vieraantuvansa. Ihmiset voivat löytää runoudesta sijaintinsa, sillä runous on välitöntä kokemista, siinä on merkityksen tuntu.

Hiljaisuuden vuodet

Pian 69 vuotta täyttävän Rekolan runoilijan taival on ollut yksinäinen. Vasta viime vuosikymmenellä hänen mystinen ja monimielinen tuotantonsa alkoi kunnolla aueta lukijoille, vaikka hän kirjoitti esikoisensa Vedessä palaa jo vuonna 1954. Teoksen olisi heti ottanut kaksi kustantajaa.

-Mutta minä en humahtanut sen vuoksi. Ei runoilija voi ajatella olevansa maailman varassa. Uskoin jo nuorena, että edessäni on pitkä ja raskas tie.

Viimeiset kymmenen vuotta Mirkka Rekola on esitelmöinyt tuotannostaan ja näyttäytynyt kirjailijapiireissä. Mutta "osallistumisen vuosina", kuten Rekola itse 60- ja 70-lukuja kutsuu, hän ei osallistunut siten kuin kulttuuripiireissä silloin tavattiin tehdä.

-Minusta runous on aina osallistuvaa ja runoilijalla on aina tehtävä, vaikka lukijoita ei koskaan niin paljon olekaan. Runous ei ole jotain, joka vain vastaisi osallistumisen haasteisiin.

Kahteenkymmeneen vuoteen hän ei voinut vastata ajan haasteeseen. Hän kirjoitti hiljaisuudessa omia tekstejään, pysyi niille uskollisena, vaikka usein tuntui, ettei kukaan niitä lukenut, etteivät ne menneet perille. Mutta sentään niitä julkaistiin.

-Se oli raskasta, jopa tukehduttavaa aikaa, julkaisin kirjan kirjan jälkeen enkä tiennyt lukijoista.

Merkitykset auki tuotannosta

Rekolan mukaan hänen runojensa olennainen tehtävä on kokemisen merkityksen välittäminen.

-Merkitykset aukenevat tuotantoani lukemalla. Samoin jokainen voi löytää tehtäväni runoilijana tuotannostani, hän kiertää kysymyksen omasta missiostaan.

Rekolan tuotantoa onkin luonnehdittu suureksi ja yhtenäiseksi elämänrunoksi. Hän on kiinnostunut mystiikasta, ja se on liittynyt hänen runoilijan taipaleeseensa olennaisesti. Promootiotoimikuntakin kuvailee häntä rationaaliseksi utopistiksi ja empiiriseksi mystikoksi.

-Sillä, mitä kirjoitan, on yleensä konkreettinen tausta. Kirjoittaessani pysäytän maailman hetkeksi ja siinä hetkessä on ikuisuus. En koskaan ala tarkoituksella tekemään kirjaa. Kokoan sen vasta, kun tajuan että siitä, mitä olen kirjoittanut syntyy kokonaisuus.

Rekolan runoudelle olennaista on maailma, jota ei voi kokea vastakohtaisena.

-Ennen maailma oli kahtiajakautunut, ja minun kokemukseni on aina kulkenut moniulotteisessa maailmassa. Siksi minun ajatteluni on ollut niin erilaista.

Tähän mennessä hän on julkaissut 12 runo- ja 4 aforismikokoelmaa, ja niiden lisäksi valikoiman veikeitä pikkutarinoita Maskuja, joille hän lupailee varovaisesti jatkoakin. Hän on työskennellyt kirjallisuuskriitikkona ja kääntänytkin jonkin verran. Suomennoksista rakkain on Shakespearen Othello. Rekola on saanut mm. valtion kirjallisuuspalkinnot vuosina 1966, -69, -73 ja -82, Eino Leinon palkinnon 1979 ja valtion 15-vuotisen taiteilija-apurahan vuonna 1983. Ensi syksynä Rekolalta ilmestyy uusi kirja Muistiavaruus, joka osaltaan antaa avaimia hänen runouteensa esseiden ja esitelmien muodossa. Teoksen kustantaa WSOY, kuten useimmat Mirkka Rekolan kirjoista.

STT