Mirin happigeneraattorit toimivat jälleen

Venäläisen avaruusasema Mirin happigeneraattorit on saatu jälleen toimimaan useita tunteja kestäneen katkoksen jälkeen, kertoivat Venäjän avaruusviranomaiset. Viranomaisten mukaan Mirin miehistön onnistui korjata kummatkin generaattorit niiden oltua epäkunnossa useita tunteja.

Yhdysvaltain avaruushallinnon Nasan edustajat totesivat tiedotusvälineille eilen, että molemmat Mirin happigeneraattorit ovat toimineet puutteellisesti. Nasan mukaan tilanne ei kuitenkaan ole kriittinen, sillä happivarastot riittävät useiksi päiviksi.

Venäjän avaruushallinto kertoi puolestaan aiemmin, että toinen kahdesta happigeneraattorista oli poissa käytöstä. Avaruusviranomaiset vakuuttivat kuitenkin kaikkien happilaitteiden olevan toimintakunnossa.

Viikonlopun molemmin puolin Mirin kolmihenkinen miehistö korjasi avaruusaluksen aurinkopaneeleita.
(STT-Reuter-AFP)


Lue myös:

    Uusimmat