Minnesotan suomalaistrio Mikko Koivu, Antti Miettinen, Niklas Bäckstörm miehitti ottelun tähdistön, kun Wild kaatoi kotonaan Chicago Blackhawksin 3-2 jääkiekon NHL:ssä tiistain vastaisena yönä Suomen aikaa.
Ottelun kakkostähtenä palkittu Koivu syötti Andrew Brunetten, Miettisen ja Brent Burnsin maalit. Kolmostähden Miettisen tehot merkittiin 1+1. Koivun johtama ykkösketju on tehnyt jo 29 pistettä tällä kaudella. Koivu nousi NHL:n syöttötilaston johtoon 12:lla syötöllä.
- Maalit tulevat Mikon ketjulta. Heidän kaikki vaihtonsa ovat hyökkäyspäässä. He siirtelevät ja kontrolloivat kiekkoa niin taitavasti, Minnesotan valmentaja Jacques Lemaire kehui NHL:n verkkosivuilla.
Ottelun ykköstähdeksi valittu Bäckström torjui Minnesotan maalilla 34 laukausta
Bäckströmin ansiota
Minnesota ei ole hävinnyt tällä kaudella kertaakaan varsinaisella peliajalla. Voittoja sillä on kuusi ja pisteitä 13. Minnesotan puolustus on pelannut alkukauden erinomaisesti. Joukkuetta vastaan ei ole tehty vielä yhtään ylivoimamaalia.
Koivu pohtii, että menestystä on turha alkaa jäädä miettimään.
- On vain keskityttävä henkilökohtaisesti, ketjuna ja joukkueena. On tehtävä rajusti töitä joka päivä, ja löydettävä keinot joka ilta. Juuri nyt itseluottamuksemme on kohdallaan. On vain jaksettava painaa, ja tällöin meillä on mahdollisuuksia voittaa, Koivu kertoi Wildin kotisivuilla.
Toisessa erässä Chicago pääsi pelaamaan puolitoista minuuttia viidellä kolmea vastaan, mutta kotijoukkueen puolustus kesti Koivun johdolla, ja sai valmentaja Jacques Lemairen kehut. Koivu on urakoinut tehokkaasti myös puolustuksessa, ja maalivahti Bäckströmin pelivire on ollut mahtitasoa.
Hyväkuntoista Chicagoa vastaan Minnesota hävisi laukaukset 18-36, mutta voitti pelin. Chicagolla on jonkinlainen vieraskammo, sillä se ei ole voittanut kertaakaan kotikaupungin ulkopuolella.
Nummisen maalitili aukí
Buffalossa kotijoukkueen puolustaja Teppo Numminen avasi maalitilinsä tällä kaudella, mutta Buffalo hävisi 2-5 Ottawalle
Detroit voitti vieraskaukalossa Los Angelesin rangaistuslaukauskisan jälkeen 4-3. Valtteri Filppula nosti Detroitin jatkoajalle 3-3-tasoituksellaan kolmannen erän lopussa. Pavel Datsjukille kirjattiin Detroitin voitto-osuma rankkarikisassa.
Edmontonissa Boston löi kotijoukkueen jatkoajalla 1-0 Dennis Widemanin ylivoimaosumalla. New Yorkin paikalliskamppailussa Islanders hävisi kotonaan Rangersille 2-4.
Lue myös: Selänne ja Anaheim viihtyvät vieraissa
(Tulosruutu 28.10.2008)
Video: NHL International / NASN (katsottavissa 48 tuntia julkaisemisesta)
NHL-tulokset ma-ti-yönä:
Buffalo Sabres - Ottawa Senators
2-5 (0-1,0-3,2-1)
18.06 C. Schubert 0-1
20.19 D. Heatley 0-2 (J. Spezza, D. Alfredsson)
24.48 J. Spezza 0-3 (A. Vermette)
38.18 J. Spezza 0-4 (D. Alfredsson, D. Heatley)
45.50 S. Donovan 0-5 (D. McAmmond, J. Winchester)
54.37 C. Macarthur 1-5 (M. Afinogenov, A. Sekera)
59.28 T. Numminen 2-5 (M. Afinogenov, N. Paetsch)
Lydman BUF 0+0 2 -2 0 - 17.29 Numminen BUF 1+0 0 0 1 - 19.14 J. Ruutu OTT 0+0 4 +1 1 - 14.05
Columbus Blue Jackets - Anaheim Ducks
2-3 (1-1,1-0,0-2)
1.17 R. Getzlaf 0-1 (C. Kunitz, C. Perry)
4.12 J. Novotny 1-1 (A. Murray)
20.37 D. Brassard 2-1 (J. Chimera, J. Voracek)
49.19 C. Perry 2-2 (S. Montador, K. Huskins)
56.05 T. Selänne 2-3 (R. Getzlaf, F. Beauchemin)
Norrena CBJ 21/24 torjuntaa 58.47 Selänne ANA 1+0 0 -1 1 - 14.40
New York Islanders - New York Rangers
2-4 (1-1,0-1,1-2)
1.15 C. Drury 0-1 (N. Zherdev, M. Näslund)
19.52 K. Okposo 1-1 (R. Park, M. Comrie)
36.16 R. Callahan 1-2 (P. Mara, N. Dawes)
46.52 S. Gomez 1-3 (M. Rozsival, D. Kalinin)
52.34 C. Drury 1-4 (W. Redden, M. Rozsival)
58.04 M. Streit 2-4 (R. Park, D. Weight)
Bergenheim NYI 0+0 6 0 0 - 11.06 Korpikoski NYR ei jääaikaa
Minnesota Wild - Chicago Blackhawks
3-2 (1-1,2-0,0-1)
13.35 P. Sharp 0-1 (B. Campbell , M. Havlat)
17.58 A. Brunette 1-1 (A. Miettinen, M. Koivu)
24.31 A. Miettinen 2-1 (O. Nolan, M. Koivu)
33.17 B. Burns 3-1 (A. Brunette, M. Koivu)
55.26 D. Keith 3-2
Miettinen MIN 1+1 0 +1 4 - 20.54 M. Koivu MIN 0+3 0 +1 0 14/27 23.22 Bäckström MIN 34/36 torjuntaa 59.47
Edmonton Oilers - Boston Bruins
0-1 ja. (0-0,0-0,0-0,)
63.18 D. Wideman 0-1 (M. Savard, Z. Chara)
Nokelainen BOS 0+0 0 0 2 1/2 9.45
Los Angeles Kings - Detroit Red Wings
3-4rl. (1-1,1-1,1-1)
5.54 H. Zetterberg 0-1 (B. Rafalski, J. Hudler)
10.46 O. Moller 1-1 (K. Quincey, P. Harrold)
21.16 K. Calder 2-1 (A. Kopitar)
29.24 M. Hossa 2-2 (C. Osgood, N. Lidström)
40.46 A. Frolov 3-2 (M. Handzus, S. O'Donnell)
58.06 V. Filppula 3-3
Rl-kilpailu: P. Datsyuk 3-4
Filppula DET 1+0 2 +1 3 7/14 15.16
Suomalaistilastot: Maalit+syötöt, jäähyt, +/-, laukaukset, aloitusvoitot/aloitukset.
Maalivahdit: torjunnat/laukaukset, jääaika.
NHL:n otteluseurannat Tulospalvelussa!
(MTV3-STT-AP)