Minnesota Wildin pelaaja lopetti uransa – hamuaa nyt mestariksi täysin eri lajissa: "On aika ryhtyä töihin"
Minnesota Wildin organisaatiossa useita vuosia viettänyt Hunter Warner, 26, on lopettanut jääkiekkoilijan uransa ja yrittää luoda uutta karriääriä ammattilaisnyrkkeilijänä.
Yhdysvaltalaispuolustaja Warner jahtasi NHL-otteluita Minnesota Wildissä, mutta joutui lopulta kausi toisensa jälkeen tyytymään AHL:ään. Hän pelasi AHL:ssä Iowa Wildin joukkueessa kuutena eri sesonkina.
Tilille farmisarjassa kertyi yhteensä 193 runkosarjaottelua tehoin 4+15=19 ja 11 pudotuspeliottelua pistein 1+3=4.
Viime kaudella Warnerille kirjattiin vain yksi AHL-ottelu, ja se sai jäädä hänen jääkiekkoilijan uransa viimeiseksi koitokseksi, kun sopimus Minnesota WIldin kanssa umpeutui kesällä.
On nyrkkeilyn vuoro. Jo jääkiekon parissa yli 100-kiloinen Warner piti tappeluista ja kävi niitä aika ajoin.
– Suunnitelmanani oli aina pyrkiä nyrkkeilyn pariin, kun jääkiekko loppuu, Hunter kertoi Pioneer Pressille.
– Itse asiassa anoin isääni antamaan minun otella viime vuonna, kun sopimukseni oli päättymässä. Hän oli, että "ei, ei vielä, vielä ei ole sen aika".
Warner kuitenkin päätti, että on.
– Annoin jääkiekolle kaikkeni, ja nautin kaikesta siinä.
– Haluan kuitenkin elää intohimoni mukaisesti. Vaikka rakastan jääkiekkoa ja olin erityisen intohimoinen sen suhteen, olen lapsesta asti rakastanut nyrkkeilyä.
Warnerin veli Colton on nyrkkeilijä, ja isä Jeff puolestaan entinen nyrkkeilijä. Isänsä valmentama ja veljensä kanssa harjoitteleva Hunter yrittää tehdä ammattilaisdebyyttinsä ensi tammikuussa tai helmikuussa. Hän haluaa yltää raskaan sarjan huipulle, mestariksi asti.
– Urheilullinen kyvykkyys on olemassa. Voima on olemassa. Kovuus on olemassa. Työmoraali on olemassa. Kaikki on olemassa. Tavoite on asetettu. Nyt on aika ryhtyä töihin, hän sanoi.
Uusimmat
-
14:48
Poliisi: Alle 15-vuotias ampui Iisalmessa
-
14:39
Niko Saarinen otti Suurmestarin haasteen vastaan – katso hulvaton suoritus
-
14:26
Pörssisähkö tuntuvasti halvempaa huomenna
-
14:19
Pelicans julkisti uuden päävalmentajansa – sai pitkän sopimuksen
-
14:04
Saako saippuaa lantrata? Selvitimme, miten käy vedellä jatketulle käsisaippualle
-
13:54
Lapinlahden kuolonkolarin esitutkinta valmistui – tämä tiedetään nyt
-
13:48
Glee-tähti Lea Michele odottaa toista lastaan – julkaisi herkän otoksen
-
13:40
Hellettä! Katso, osuuko lämpö paikkakunnallesi
-
13:34
Koulusurman suunnittelusta syytetty nainen kävi koululla – pidätettiin palattuaan Vaasaan
-
13:33
Harkovan koillisrintaman ukrainalaiskomentaja vaihdettiin
-
13:26
Janni Hussille uran ensimmäinen palkintosija MM-rallissa – "Mä rakastuin tähän kisaan"
-
13:14
Teinit myöntävät sytyttäneensä koulun tuleen Espoossa – muut palot yhtä tutkinnassa
-
13:08
Miksi tämä yllätysmies on MM-Leijonissa? Jukka Jalosen suosima mittatikku paljastaa "ihan järkyttävät saldot"
-
12:50
Rauhantekijä Ahtisaaren hautamuistomerkiksi valittiin marmorinen oliivinlehti
-
12:43
Suomalaistutkija: Shoigu yhä Putinin luottamuksen arvoinen
-
12:42
Nämä kuvat symboloivat Manchester Unitedin karmeaa tilaa – seuralegendoilta ryöpytystä: "En tiedä, mitä hän tekee"
-
12:28
Pullosta päähänsä saanut Novak Djokovic hävisi yllättäen – paljasti lukuisat oireet: "Vertakin tuli"
-
12:28
Talk show -isäntä John Oliver hehkuttaa Windows95mania
-
12:21
Reetta, 57, kertoo, miksi työelämän ikäsyrjintä on väärin ja miksei siinä ole järkeä: "Olemme luovempia kuin nuoremmat"
-
12:16
Taipalsaaren kuolonkolari: 19-vuotias moottoripyöräilijä törmäsi puomiin koulun pihalla
-
Lataa lisää