Ministerit korkeasti koulutettuja

Ministerien koulutustaso on noussut ratkaisevasti. Korkeasti koulutetut nousivat hallituksissa enemmistöön 1970-luvulla.

Hallitukseen pääsee enää harvoin ilman korkeakoulututkintoa. Pelkkä ammattikoulutus ei enää riitä, vaan nykyään ministerin pitää olla myös muodollisesti pätevä.

Väli-Suomen sanomalehtien Sunnuntaisuomalaisen mukaan korkeasti koulutetut nousivat hallituksissa enemmistöön 1970-luvulla. Sen jälkeen keskiasteen tai sitä alemman koulutuksen hankkineiden ministerien määrä on vähentynyt ratkaisevasti.

Itseoppineiden ammattimiesten tilalle ovat tulleet paitsi maisterit myös lisensiaatit ja tohtorit. Nykyhallituksessa yliopistotutkinto puuttuu kolmelta ministeriltä: opetusministeri Maija Raskilta (sd.), alue- ja kuntaministeri Martti Korhoselta (vas.) ja työministeri Tarja Filatovilta (sd.).

Myös kansanedustajien koulutustaso on noussut, joskaan ei yhtä rajusti kuin ministereiden.

Tutkija ei kuitenkaan näe korkeaa koulutusta pelkästään hyvänä asiana.

-Vielä 50-60-luvuilla ministerit tulivat hommiin suhteellisen kylmiltään ja opettelivat asiat käytännössä. Nyt ministeriksi pätevöityy kouluttautumalla, ja ministerit ovat yhteen alaan keskittyneitä, teknokraatteja. Siitä seuraa usein kapeakatseisuutta, politiikan tutkija, emeritusprofessori Jaakko Nousiainen Turun yliopistosta sanoo.

Suurempi osa tohtoreista hakeutuu kuitenkin ministeriöihin asiantuntijoiksi kuin politiikkaan.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat